Äitiä perseeseen homoseksuaaliseen kalu märkänä

äitiä perseeseen homoseksuaaliseen kalu märkänä

Rock'n'roll on tämän päivän musiikillista rokkia. Se on saavuttanut sen, mihin levyteollisuus toivoikin sen menevän; "Kapinallisuuden". Ja juuri sellaiseksi kapinaksi, mitä voidaan hyödyntää mahdollisimman hyvin! Se voidaan myydä niin loppuun, ettei mitään jää jäljelle. Kuinka moni tulee ajatelleeksi, että kapina on oikeastaan sama asia, kuin "hävitty vallankumous"?

Vanha mummu kompuroi rotwallin reunassa ja nuoret raggarit nauravat sille. Mitä ne tekevät tämän talon nurkalla tähän aikaan päivästä. Eikö heidän pitäisi olla koulussa? Minä kävin mielelläni koulua, koska kaikki vastustivat koulumaailmaa. Olen vasta viimeaikoina oppinut ymmärtämään, että olen älykäs ja se kaduttaa suuresti.

Tähän asti olen aamuisin tuntenut pahaa oloa. Eilen katselin kenkiä joiden hinta oli isompi kuin kuukaudessa asumisesta maksamani vuokra. Kysyin myyjältä, "miksi nämä ovat näin kalliit", hän sanoi, "laatu maksaa". Suomessa työttömiä on enemmän kuin koskaan. Aila Rauatmaa, hyvinvointieläinlääkäri on sitä mieltä, että hyötykäyttöeläinten vointi on hyvä. Näen melkein kuinka kuola valuu sen suupielestä. Sen mukaan on ihmisten vika jos eläin voi huonosti.

Rauatmaan mukaan karjan kannalta tuotantotalouksissa ollaan menty ihan liikaa siihen, että epäkohdat ovat kasvaneet, eläimet likaantuneet ja teurastustavat raaistuneet. Koskakohan pihvin paistaminen pitää suorittaa niin, ettei liha pala liiaksi. Tästä tullee hyvä päivä, mikäli jaksan lähteä johonkin. En vielä tiedä mihin, mutta johonkin on mentävä.

Kaduilla pitää kulkea sokeasti, mutta niin, ettei mikään jää näkemättä. Tästä vuodesta tulee joko hyvä, tai todella huono.

Välimallin vuotta en haluaisi tästä vuodesta. Niitä ei ole ollut viimeaikoina. Jonkinlainen tästä vuodesta tulee ja minä en vielä osaa ajatella sitä niin tarkasti, että lähtisin siitä kertomaan itselleni millään tavalla. Elänköhän minä vielä silloin, kun maailmalla aletaan maksamaan elämismaksua.

Kuukausirahaa siitä, että saa olla elossa. Tekisi mieli hampurilaista ja kahvia. Kahvia minulla on, mutta hampurilaisia ei. Saaraa pitäisi lähteä moikkaamaan. Niin pitäisi kyllä Anniakin. Ketä kaikkia minun pitäisi lähteä moikkaamaan? Olen niin väsynyt, etten muista ja minä elän varsin terveellisesti.

Jokainen aamu alkaa jollain tapaa kuumeenoloisissa tunnelmissa, eivätkä päivät ole millään tavalla järjestyksessä, ellen aiheuta niihin epäjärjestystä. Tämä kaikki johtuu siitä, että olen niin vapaa.

Minä olen elänyt niin paljon, etten uskalla enää katsoa taakseni. Edessä uudet seikkailut tai täydellinen romahdus. Paikalleen ei voi jäädä.

Pitäisi mennä metsään, ennenkuin lähtee saareen. Toivottavasti kesäkuusta tulee sateinen. Pitäisiköhän viettää tämä kesä työttömänä ja istua kirjastossa. Ihan niinkuin kaikki nuoruuteni kesät. Silloin muiden tavoitteena oli löytää kesätöitä ja ahkeroida. Minä istuin kirjastossa, luin ja olin työtön. Silloin minä kai aloitin kirjoittamaankin.

Tai en minä tiedä. Siltä minusta tuntuu näin jälkeenpäin. Olen jälleen suunnitellut matkaa Lontooseen tai Edinburghiin. Ihan vain muutamaksi yöksi. Kadulla autot ajavat kilpaa. Minä haluaisin johonkin muualle hetkeksi. Kirjoittaminen ei suju tällä hetkellä oikein millään tavalla. Naiset pukeutuvat vaatteisiin eri tavalla kuin ennen. Mistään ei pitäisi nyt karsia, koska elämä täyttyy ajan kanssa. Miksi minä olen näin paikallani?

Maksoin kaikki laskut pois, jotta voin elää taas muutaman kuukauden hulttioelämää. Juopottelua pitäisi lisätä, sillä vapun jälkeinen krapula osoitti, etten ole juonut tarpeeksi viimeaikoina.

Tällaisessa paikassa on liian kuuma istua. Ei telttaa ole tarkoitettu ihmiselle joka on krapulassa ja kirjoittaa. Hiki sotkee paperit ja tekstistä tulee tylsää. Teltta ei ole tarkoitettu tähän, mutta kahvi on hyvää ja se pitää paikallaan. Ja koska kahvin juominen ei tarjoa tarpeeksi vastuuta ja menettämisen pelkoa, niin pitää kirjoittaa asioita, joilla on merkitys vain tällaisessa paikassa, jossa kirjoittaminen on vaikeaa.

Kesän mittaan minä joko menetän kykyni kirjoittaa, tai sitten minusta tulee entistä enemmän kuudennen valtakunnan edustaja. Minä olen viimeaikoina syönyt epäterveellisesti. Se on ajan sattumaa. Aika on sellainen, että tulee elettyä liikaa hetkessä, muttei kuitenkaan tarpeeksi. Ukkonen ei ole vielä kertaakaan soinut Tampereen yllä. Minun aikani koittaa vielä, mutten tiedä ollenkaan, että miksi ja missä.

Näen unia liskoista, jotka raastavat irti jalkani. Ne asuvat jäässä ja niiden iho tuoksuu etikalle. Olenkohan koskaan nähnyt käärmettä niinkuin nyt näin kun juhlimme vappua? Se oli penis joka kiemurtelee itsensä ympärillä ilman toivoa.

Tekee mieli munkkia ja kahvia. Kerran olin alasti uimarannalla. Luulin olevani yksin, mutta paikalle eksyi sokea nainen koiransa kanssa.

Silloin tajusin, etten minä voisi koskaan olla tarpeeksi tai liikaa oma itseni. Näille miehille ei voi kirjoittaa kuin paperille. Muuta ne ei ymmärrä. Pakeneminen tällaisesta paikasta on eräänlaista häviämistä kaikille olemassaoleville luonnonlaeille. Joitakin vuosia sitten minusta tehtiin lehtijutulla Mansen Morrison. Sitten minä aloin pilaamaan mainetta leikkaamalla hiukseni aina vaan lyhyemmäksi. Nyttemmin minä olen Tammelan tapaeläjä. Ihminen jolta puuttuu suunta olemassa olevien suuntien maailmassa.

Lokki varastaa juopuneelta naiselta makkaran kädestä. Tänään sitä kuitenkin juhlitaan ja minun pitää mennä ulos ystävän kanssa. Oliko se kuitenkin eilen? Tyttölauma kusee puoliympyrässä ja puhuu kielellä, jota en ymmärrä.

Jokaisen miehen on oltava mies naiselleen, halusi nainen sitä tai ei. Matkaa pitäisi taittaa että silmät aukeaisivat. Naisen tehtävistä minä en juurikaan tiedä. Eilen, tai siis oikeastaan tänään me olimme jossain hipoissa, joista kehkeytyi omituinen pellavapaatos jossain Tampereen toisella laidalla. Oliko tämä nyt sitten kesän vai kevään ensimmäinen päivä? Ne ihmiset matkalla sinne näyttivät auotmyyjiltä, jotka pitävät käytettyjen autojen myyntipihaa jossain pälkäneen suunnalla. Onnekseni paikalla oli kuitenkin tuttuja.

Me kävelimme koko matkan Koskipuistosta Hämeenpuistoon. Minä rukoilin ääneti koko matkan, etten tapaisi ketään sellaista ihmistä, jota en tunne. Hämeenkatu oli päästä päähän asti täynnä autoja ja ihmisiä. Kerran minä tapailin puolisen vuotta mustaihoista naista.

Sillä oli kapein koskaan näkemäni lantio ja niin leveä pylly, että kerran se jäi kiinni siitä Ikean keittiötuoliin, ja minä sain auttaa sen irti siitä niin, että se nousi tuolin kanssa seisomaan ja minä kiskoin sen tuolin irti siitä.

Se joutui kulkemaan usein sivuttain, jos ovi oli vähänkin tavallista kapeampi. Mutta juoda ja juhlia se osasi. Tupakkaa se ei polttanut kuin lauantaisin. Jostain kantautuu Wang Wang Blues. En tiedä tarkkaanottaen mistä. Kirjoittaminen keskeytyy aina kun joku pysähtyy mistä kirjoitan. Olen kolmasti joutunut sanomaan, että "juuri tästä". My penmanship is very poor Now. Normaalisti minua inhottaisi, mutta ei tällaisena päivänä.

Nyt soi Harry Nilssonin "Everybody's Talking". Vanhalle viinalle haiseva nuorimies sanoo, että "vittu tällaista pupunruokaa jaksa". Lakimieheni ehdotti minulle, etten enää puhuisi elämästäni niin avoimesti, koska se ei ole hyväksi ihmiselle, joka ei tee sitä elääkseen.

Viina on mukava homma. Jos tänään ratkean ryyppäämään, niin kirjoitamme muutaman kappaleen Mankisen kanssa ja juhlimme vkonloppua niinkuin sitä pitää juhlia. Enkö minä saisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä? Taidetta ei koskaan luoda. Sillä tehdään samaa kuin lannoitteella. Lokilta puuttuu toinen jalka. Onko sillä mitään meritystä, mistä kirjoittaja kirjoittaa? Ne jotka katoavat tietävät olevansa väärässä.

Puhumalla asioista selviää ainoastaan niistä asioista, joissa rankaistaan sanoilla. Ehkä minä rakennan identiteettiäni itsekkäistä syistä. Kävin Annilla, vaikka minun piti mennä kirjoittamaan Pikikseen muutamaksi tunniksi. En saanut sillä hetkellä irti itsestäni niin paljoa. Anni tarjosi pahaa kaakaota. Sillä ei ollut ollenkaan maitoa. Annilta lähdin sitten pikikseen kaakaolle ja kirjoittamaan. Tupakoinnin lopetin tänään, koska se ei palvellut enää tarkoitustaan. Tästä tulee huono merkintä.

Pihalla on kosteaa vaikkei ole satanut aikoihin. Roskat tulevat kadulta kapakkaan sisälle. Kadut olivat tänään erilaisia kuin aikoihin. Minulla ei ole oikein mitään hyvää sanottavaa mistään, paitsi kaakaosta.. Pikiksessä kaakao on aina hyvää. Kirjoitanko minä kirjaa kaakaosta?

Eilen katselin kaksi elokuvaa. Kohta on kesä, vaikka nyt on vasta kevät. Jostain syystä huomaan kirjoittavani enemmän silloin kun ajattelen kirjoittavani jotain täysin merkityksetöntä. Tuleekohan minusta kirjallisuuden Sofi Oksanen? Etupäässä minä kirjoitan kai elämästäni, ja elämästä kirjoittaminen käy elämäntyöstä. Valoton aikakausi alkaa olemaan ohitse, ja minä kirjoitan epätoivoisia rakkaudentunnustuksia tai kirjeitä itselleni luettavaksi myöhemmin.

Minun pitäisi pysyä runossa, koska sen osaan enemmän kuin hyvin. Minulle runo on kala meressä. Ja kalojahan me olemme kaikki lopulta.

Mies luettelee vieressä minkälaisesta lasista hänen tulee juoda kaljansa. Hän näyttää eläköityneeltä metsästäjältä. Satu soitti taannoin ja sanoi, että meidän pitäisi mennä ulos kaksin kävelemään. Voidaanko me leikkiä yhdessä? Minä kirjoitan liian oikeilla nimillä, koska väärät nimet eivät kerro kenestä, tai mistä puhun. Kirjoittamisesta on tullut ajatustyötä, joka ei tunnu ollenkaan työltä.

Jonnan kanssa me molemmat kirjoitettiin asioista. Koskaan ei kuitenkaan vertailtu tekstejämme. Siksi me ei kai kirjoitettu samasta elämästä. Maija lupasi taannoin järjestää bileet, joihin kaikki on kutsuttu. Minua ei kuitenkaan ole kutsuttu, koska bileet olivat minun ideani.

Tässä paikassa, näiden tuolien joukossa, kengät näyttävät kuolleen meren rantaan ajautuneilta leluarmeijoilta. Nuoret tytöt parveilevat sisään perseet pystyssä.

Miten se voikin olla näin selvää? Minun pitäisi saada nyt jostain oikein kunnolla, etten ajattelisi kaikesta näin. Katon rajassa Kanerva kertoo kuinka tämä kaikki palaute antaa voimia ja uutta uskoa tehtävien hoitamiseen. Taitaa olla pelkkiä poliittisia lupauksia tulevaisuuden varalle. Minä tarvitse uuden kynän, jolla kirjoitan tätä elämää näille papereille. Tämä on kantapaikka tälle porukalle ja minä taidan kuulua tähän porukkaan.

Pitäisi kai tutustua näihin ihmisiin, että voisi välittää siitä mitä he ovat. Ovat nämäkin ongelmia tässä mittakaavassa. Muita mittakaavoja ei ole. Tietyllä tavalla minä uskon, että ensi kesästä ei tule millään tavalla poikkeavaa edellisiin kesiin nähden.

Suurin osa näistä päivistä on jollain tapaa alennusmyynnissä, eikä hintaa kerrota, ennen kuin kauppa on tehty. Näiden talojen seinät on vedetty tämän maailman eteen niin, ettei ihmisten tarvitse olla mitään muuta kuin sitä mihin heille on annettu mahdollisuus. Näiden periaatteiden mukaan ajatellen vapautta seuraa aina vankeus. Pekkarinen syyttää Kataista huonosta johtamisesta tässä "kanerva-kriisissä".

Tarkemmin ottaen Pekkarista pitäisi syyttää huonosta mausta.. Tähän paikkaan tulee postia yhtä paljon kuin asiakkaita. Järjellä ajatellen liikenteessä kuolee vähintään 2,5miljoonaa suomalaista joka päivä. Huomenna on tämän päivän mittapuulla ajatellen paljon enemmän surua, kuin eilen. Ja sellainen ihminen, jolla on kotonaan useampi kuin yksi peili, ei arvosta elämää ollenkaan. Minä hain Kauppahallista lohta sinappihunnulla.

Se on hieno paikka. Paljon lihaa ja vanhoja akkoja. Mitä kaikkea sellaisista paikoista mahtaakaan saada. Vaihtelun vuoksi ostin kauppahallista kupposen kahvia ja aamulehden. Uusi kynä piti ostaa, mutta ostamatta jäi. Siellä minua vastapäätä istui isorintainen, vaalea nainen. Se flirttasi minulle ja minulla alkoi seisoa niin, että se varmasti näkyi.

Pitäisiköhän minun ostaa baskeri? Oliko sillä kahvilalla nimeä, jossa join kahvia siellä. Siitä olen kuitenkin melko varma, että sellaisesta paikasta ei varmaankaan löydy onnettomia ihmisiä. Entinen tyttöystävä käveli ohitse. Se sanoi, että "sinä et ole muuttunut ollenkaan kymmeneen vuoteen. Lukikohan se joskus salaa päiväkirjaani? Minun pitäisi todella löytää hyvä ja kestävä kynä, jolla voisin kirjoittaa useamman viikon.

Mies vieressä kertoo kuinka sitä huvittaa eläkeläiset. Onkohan se saanut juuri potkut? Yritän hetken arvailla mitä ihmiset tekevät työkseen. En onnistu kovin hyvin. Kirjoittamaan ja juomaan yhden ison. Kuinka tällaisessa paikassa ajautuukaan näin olemattomiin keskusteluihin siitä, kuunka rakkauden ja rintojen merkitys on rakkauden äärimmäinen muoto? Ymmärränhän minä mitä sillä tarkoitetaan.

Mutta ei me loppuaikaamme täällä kerskailla kuinka äiti antoi tissiä. Me juodaan punkkua ja puhutaan elokuvista, joissa Jack Nicholson ei ollut.

Se on meidän tapamme toimia. Eilen näin Maijan kun se oli Vapaa Valinnassa ostamassa jotain. Minä ostin niitä lautasia ja henkareita. Menin hieman hämilleni siitä, kuinka minuun kiinnitettiin tuollaista huomiota tuon miehen puolesta, mutta se teki sen ihan oikeutetusti. Sillä kai minun habitukseni sitten on banaali.

Onko rakkaus todellakin aidointa silloin kun se on suunnattu rintoihin? Ärsyttää vaihtaa tällaisesta asiasta mielipiteitä sellaisen ihmisen kanssa joka ei edes viitsi esittäytyä. Vastapäätä istuu mies, joka seuraa minua.

Se on aina näissä paikoissa joihin minä tulen puhumaan ja kirjoittamaan. Minä taidan olla samanlainen kuin se; se vaan istuu ja juo. Se taitaa olla tarkkailija joka on unohtanut olevansa sitä mitä on. Minä en ole ollenkaan varma siitä, kuka olen. Kirjoitan sanoja joilla on merkitys, mutta lähtökohta puuttuu. Kämmeneni tuoksuu puhtaalle, kuin lapsi. Jos minä pystyttäisin tälle paikalle menneisyyden merkityksen siitä tulisi tulevan näköinen muistutus eilisestä. Valkoiset kaulukset eivät sovi tällaiseen paikkaan, koska täällä tuoksuu työ.

Vielä löytyy siis niitä, joiden kanssa voi tarvittaessa puhua muustakin kuin pilalle menneestä elämästä tai pillusta. Eilen en jaksanut tiskata astioita, joten heitin ne menemään. Eilen ostin siis myös uusia lautasia. Känniporukan taksi kaartaa pihaan. Alkaa tappelu siitä kuka maksaa kyydin. Tässä paikassa on niin pimeää, että ihmisten pitää pukeutua uusimman muodin mukaisesti. Kuinka montaa asiaa minä käsittelen kerralla.

Tällaisen kirjoittaminen on aikaa vievää puuhaa. Yritän ajatella Latinankielen sanoja. Näistä sanoista tulee kuiva olo. Ehkä se on tämä elämä, joka on niin ilmeistä. Nopeasti voisi kuvitella, että se on tämä elämä ja halpa, liian pitkään pannussa seisonut kahvi.

Minä en oikein tiedä kumpi se on enemmän. Sen tiedän kuitenkin, että jokin se on, mikä kahvilamiljöössä ja kulttuurissa kiehtoo. Luulen sen olevan molempia; liian pitkään paikallaan seisonut kahvi ja elämä. Minä tulkitsen itseäni aivan uudella tavalla näissä paikoissa. Kotona voin kirjoittaa puhtaaksi kaikki nämä asiat, jotka vuotavat paperille täällä arkielämän pullan ja tupakantuoksuisessa kehdossa.

Pitäisikö minun alkaa syömään tässä paikassa. Se ei sovi kuvaan. Lukeminen ja syöminen vielä luonnaa, mutta minulla ei ole kirjaa mukana, jota lukea. Voisiko kirjoittamisen lopettaa edes siksi aikaa, että saa syötyä ja nussittua kunnolla.

Viimeaikoina on syntynyt tekstiä kyllä melkein hyvin. Ei mitään merkityksellistä, mutta tekstiä silti. Ja se on kai se tärkein. Elämä on tärkeää elämänä. Ei se miten elää. Kirjoittamisesta minä en osaa vetää enää tätä nykyä oikein mitään johtopäätöksiä. Ei kai sitä pitäisi tulkita. Sitten kun sitä aletaan tulkitsemaan siitä tulee urheilusuoritus, enkä minä ainakaan halua harrastaa kirjoittamista pelkän kirjoittamisen vuoksi. Sanojahan nämä vain ovat.

Mutta tahroiksi minä en näitä kutsuisi. Kuinka voi olla niin, että minä haisen vanhalle viinalle, vaikken ole juonut aikoihin? Peilin kautta näen, kuinka selkäni taakse istuutuu rehevä nainen. Saatan melkein haistaa sen pillun.

Eikä se tunnu edes vastenmieliseltä. Kuka se nainen oli, joka sanoi joskus, että minä kirjoitan aivan uusilla sanoilla? Me istuttiin silloin Pikkarissa ja juotiin valmisdrinksuja. Mikä olento minä olisin jos olisin jokin myyttinen olento? Omaasta mielestäni olisin ihmissusi. Mies syö makkaraa ja juo kahvia. Tällaisessa paikassa on niin harmonista, että sen voi haistaa. Taitaa olla mennyt taas ihan liikaa aikaa siitä kun viimeksi sain kunnolla kirjoitettua. Tekstiä on vaikea synnyttää, kun kokeilee kirjoittaa siitä kuinka tekstiä ei synny.

Tämä on huono paikka kirjoittaa. Täältä ei saa kaakaota. Ympäristönä tämä on kuitenkin kerrassaan loistava paikka kirjoittajalle; rokki soi ja ihmiset on outoja, ja rumia. Niinkuin kaikki ihmiset tällaisissa paikoissa aina. Minä kirjoitan nyt niin paljon asiaa, etten osaa tehdä hyvää juonta kirjoittamaani tekstiin. Täältä saisi varmasti ruokaa, jota minä en kuitenkaan halua syödä. Aamulehti roikkuu käteni ulottuvilla, mutta en halua lukea sitä. Moottoripyörät ovat ilmestyneet katukuvaan. Minulta puuttuu suunnitelma loppupäivälle ja se on enemmän kuin oikein.

Tekisi mieli soittaa jollekin ja haukkua se pystyyn, mutta silloin alenisin sen tasolle Kumpi puoli näissä olosuhteissa on akvaario? On tullut kevät ja Kanerva on saanut potkut niin monta kertaa, että se menetti lopulta työnsä Ulkoministerinä. Minä sanoin talvella, että Lumihevonen jonka teimme, oli mielestäni enemmän Alpakka.

Silloin minua sanottiin hulluksi ja viisaaksi yhtäaikaa. Miksi tämän päivän lauluissa on aina näin selvä jako kuoleman ja rakkauden välillä. Romeo ja Julia taitaa olla eniten kopioitu teema nuoruuden rallatuksissa, koska sen tarinan opetus on niin synkkä.

Minä en ole käynyt Pikkarissa kuin kerran naisen kanssa. Sitä naista minä en koskaan nussinut. Se oli minun vapautumiseni aikaa. Sitten minusta tuli kuollut, enkä enää halunnut elää hetkeen.

Ehkä ne vaihtoehdot olivat niin vähissä silloin, etten jaksanut etsiä mitään enemmän merkitsevää. Se Eeva asui tässä melko lähellä. Minä pidin siitä ja sen pojasta paljon. Ne oli enemmän perhe kaksin kuin moni tuntemani perhe on koskaan ollut. Minä taidan olla liian vanhanaikainen ja liikaa mies. Eevan vieressä oli hyvä nukkua. Kerran minä kuvasin sen kasvoja videokamerallani 3minuuttia yhteen menoon vain koska se oli niin kaunis. Sitten me mentiin joihinkin bileisiin. Nyt me inhotaan toisiamme, kun ei muutakaan keksitty.

Tai ei me enää. En minä vihaa ketään. Tai kai minä vihaan ainakin sitä, että ensi kesänä olen päättänyt mennä saareen viikoksi. Ottaa viiniä ja lihaa matkaan. Siellä sitten selviää, että olenko minä saari-ihminen. Sitä en tiedä vielä. Se pitää selvittää sitten ensi kesänä. En vain ole varma, että kiinnostaako minua selvittää sitä nyt. Jostain pitäisi saada aikaiseksi runo, mutta en keksi yhtään, että mistä.

Mitä hienoa siinäkin olisi? Eilisyönä näin unta, jossa olimme Val Kilmerin kanssa Tampereen alla olevissa metrotunneleissa. Val kertoi minulle Top-Gun elokuvan syväluotaavaa filosofiaa. Minä sanoin sille, ettei se tule koskaan saamaan sellaista oikeutusta, saati kunniaa näyttelijänä, kuin mikä sille kuuluu. Sitten me mentiin WM: Siellä Val kertoi minulle, kuinka se on aina ihaillut sitä, kuinka minä pokaan naisia ilman mitään ennakkojärjestelyitä. Juuri silloin pöytäämme istui yksi jokaista uskonnon edustajaa ja aloimme nopeasti keskustelemaan siitä, kuinka tupakkalaki on huono asia Jumalten kannalta.

Siellä on tunkkaista, niinkuin kai aina niissä paikoissa, joihin posti saapuu. Se on niin, että niissä paikoissa joissa haisee sokeri, rasva ja paistettu liha on kaltaiseni ihminen eniten kotonaan. Niissä paikoissa on työmiehen leima. Ehkä minua inhotaan juuri siitä syystä niin paljon, koska olen proletaarinen älykkö.

Sellainen ihminen jolta puuttuu kyky rajoittua. Lähempänä villikoiraa kuin ihmistä. Vaikka todellisuudessahan minä olen hyvinkin lempeä ihminen, mitä siis tulee esimerkiksi naisiin.

Niin sen täytyy olla. Ei minua hävetä sitä myöntää. Vaarini jalanjäljissä on hyvä kulkea. Sen miehen nahka oli paksu kaikessa muussa, paitsi rakkaudessa. Se ei kestänyt ollenkaan epäonnea rakkaudessa. Muuten se oli maailman paksunahkaisin mies. Vaarin jalanjäljissä on helppoa ja ryhdikästä kulkea. Se mies todellakin oli rohkeampi kuin kukaan tuntemani ihminen.

Se oli todellakin sotilas, joka inhosi sotaa ja aseita. Se inhosi vihanpitoa ja oli aina valmis sovittelemaan asioita niin, että heikomman oli hyvä olla. Ja se mies inhosi sotaa. Se kertoi aina, että se oli nähnyt tarpeeksi tappamista yhden elämän ajaksi, eikä sen takia tarvinnut enää yhtään sotaa. Ja niin se kai menee. Sellainen ihminen, joka on nähnyt todella sodan, ei tarvitse sitä.

Mitä minä tekisin tänään. Sieltä tarjottiin töitä kesäksi. Ei minua kiinnosta, mutta tarvitsen kipeästi rahaa velkojen maksuun ja ruokaan. Ensi kesänä pitää todella alkaa harrastamaan kalastamista ja omavaraisuutta. HIV HI-viruksen aiheuttama infektio on hitaasti etenevä, pitkään oireettomana pysyvä tauti, joka myöhäisvaiheessa ilmenee tyypillisenä immuunipuutostilana, AIDSina acquired immune deficiencysyndrome.

HIV on virus, joka tuhoaa veren valkosoluja. Ajan myötä puolustuskyvyn laskiessa potilas sairastuu erilaisiin muihin infektiotauteihin, ja nämä johtavat myös lopulta potilaan menehtymiseen. Moniin muihin viruksiin verrattuna HIV tarttuu heikosti.

Se ei tartu kosketuksesta, halaamisesta, suukottelusta, kättelystä. Se ei myöskään tartu astioiden, ruuan tai juoman välityksellä eikä sitä voi saada yleisistä saunoista, vessoista tai uimahalleista. Oireilu kestää muutamasta päivästä pariin kuukauteen. Tämän jälkeen seuraa useita vuosiakin kestävä oireeton jakso, kunnes osittain erikoisiakin tauteja ja infektioita alkaa ilmentyä.

Toinen puoli ihmisistä ei siis saa tartunnasta mitään oireita ja he kantavat virusta tietämättään! Varman tiedon HIV-tartunnasta antaa vain vasta-ainetesti. Mene testiin, jos vähänkin epäilet tartuntaa! Näistä hepatiitti B -virus on tärkein seksikontaktissa leviävä tyyppi. Maailmassa on yli miljoonaa hepatiitti B -viruksen kantajaa. Noin joka kolmas tartunnan saanut saa myös oireita. Oireet Alussa oireina ovat kuume, pahoinvointi, lihassärky, ruokahaluttomuus ja ripuli.

Myöhemmin virtsa voi muuttua tummaksi ja iho sekä silmänvalkuaiset keltaisiksi. Useimmiten tauti paranee itsestäänkin muutaman viikon kuluessa. Osa tartunnan saaneista jää viruksen kroonisiksi kantajiksi, joille saattaa kehittyä pitkittynyt maksatulehdus ja maksakirroosi. Hepatiitti B -viruksen kantajuus on myös maksasyövän riskitekijä.

Tartunnan jälkeenkin taudin kehittyminen on useimmiten ehkäistävissä käyttämällä virus-vasta-aineita ja aloittamalla samalla rokotusohjelma.

Suomessa ilmoitetaan vuosittain noin 11 - 13 klamydiatapausta. Oireet alkavat tavallisimmin 1 - 3 viikon kuluttua tartunnasta. Ne voivat alkaa kuitenkin paljon myöhemminkin, tai tauti voi olla täysin oireeton. Klamydia tarttuu ainoastaan yhdynnässä. Tosin myös synnytyksen aikana vastasyntynyt voi saada tartunnan, mikäli äidillä on hoitamaton klamydiainfektio. Naisilla suurin osa klamydiatapauksista on täysin oireettomia. Oireina voi kuitenkin olla alavatsakipua, limaista tai limaismärkäistä vuotoa, kirvelyä virtsatessa tai tihentynyttä virtsaamisen tarvetta.

Hoitamattomana tällaisesta tulehduksesta voi olla seurauksena lapsettomuutta tai kohdunulkoisia raskauksia. Miehillä klamydia aiheuttaa virtsaputken tulehduksen, jonka oireita ovat vaaleanharmaa erite virtsaputkesta ja kirvely virtsatessa. Klamydiainfektio voi levitessään aiheuttaa mahdollisesti steriliteettiä. Hoito Klamydiatulehdus hoidetaan vrk: Hoidon aikana tulee välttää yhdyntöjä. Sukupuolikumppani tulee hoitaa samanaikaisesti, vaikka hänellä ei olisi oireita.

Syyliä voi olla yksi tai hyvinkin monta samanaikaisesti. Visvasyylää esiintyy eniten nuorilla naisilla. Syylät sinällään ovat varsin oireettomia, mutta kondylooma tulee kuitenkin hoitaa tehokkaasti, koska se on merkittävä kohdunkaulansyövän riskitekijä. Hoito Vaihtoehtoina on tilanteesta riippuen podofylliini-penslaus, jäädytys- eli kryo-hoito tai laserhoito. Naisilla seurannassa käytetään apuna Papa-näytteiden ottoa. Kupan lisääntyminen liittyy lähinnä HIV-epidemiaan ja huumeiden käytön yleistymiseen.

Kuppa tarttuu sukupuoliyhteydessä ja myös äidistä sikiöön. Oireet Kupan itämisaika on viikkoa. Ensimmäisessä vaiheessa tartunta-alueelle syntyy kova, aristamaton haavauma. Myöhemmin oireita voi esiintyä eri puolilta kehoa, esim. Kuppa voi vielä hyvinkin pitkän ajan kuluttua tartunnasta aiheuttaa sydän- ja keskushermostoperäisiä oireita. Kuppatauti ja HIV-tartunta ovat yhteydessä toisiinsa, sillä sukupuolielinten alueella olevat haavaumat altistavat HIV-tartunnalle.

HIV-positiivisella kuppa etenee nopeammin ja aiheuttaa vakavia vaurioita. Hoito Penisilliinikuuri, sitä annetaan tartunnan saaneelle pistoksina 12 vuorokauden ajan. Rakkulat haavautuvat melko nopeasti ja ne ovat varsin kivuliaita.

Muita tyypillisiä oireita ovat kuumeilu, huonovointisuus ja virtsavaivat. Herpeksen ensi-infektio on usein kuitenkin oireeton tai vähäoireinen. Sukuelinherpekselle, kuten huuliherpeksellekin, on tyypillistä uusiutuminen vaihtelevin väliajoin.

Ensi-infektion jälkeen virus on jäänyt piileskelemään tiettyihin hermosolmukkeisiin, joista se sitten aika ajoin vaeltaa takaisin iholle ja limakalvoille aiheuttamaan näkyvää tautia.

Hoito Sekä ensi- että uusintainfektion oireita voidaan tehokkaasti lievittää lääkehoidolla. Tyypillisesti uusintainfektiot ovat oireiltaan lievempiä kuin ensi-infektio. Lääkehoitoa voidaan käyttää myös ehkäisemään uusintainfektioita, mikäli niitä tulee usein ja ne ovat voimakasoireisia.

Herkemmin tauti tarttuu miehestä naiseen. Myös vastasyntynyt voi saada tartunnan synnytyksen yhteydessä äidin synnytysteistä. Suomessa tippuri on vähentynyt selvästi viimeisten vuosikymmenten aikana.

Uusia tapauksia tavataan vuosittain muutama sata. Oireet Tippurin itämisaika on päivää, jonka jälkeen miehille ilmaantuu tyypillisesti tihentynyttä virtsaamisen tarvetta, kirvelyä ja kipua virtsatessa sekä märkäistä vuotoa virtsaputkesta.

Naisilla oireet ilmaantuvat myöhemmin kuin miehillä. Oireina on yleensä virtsavaivoja, alavatsakipuja ja lisääntynyt valkovuoto. Naisilla tippuri voi nousta synnytyskanavassa ylöspäin aiheuttamaan voimakasoireista munanjohtimien tulehdusta. Harvinaisempia komplikaatioita molemmilla ovat gonokokkiyleistulehdus, niveltulehdus ja aivokalvontulehdus. Hoito Tippuri hoidetaan antibiooteilla, yleensä yhdellä suurella kerta-annoksella suun kautta tai injektiona. Mikäli on merkkejä lisätaudeista munasarjatulehdus, lisäkivestulehdus, nielutippuri , annetaan pidempi antibioottihoito.

Jälkitarkastus on viikko hoidon jälkeen. Yhdyntää tulee välttää siihen asti. Kun seksi ei suju Torstai Seksiongelmista puhuttaessa tulevat ensimmäisenä mieleen toiminnalliset häiriöt, miehillä erektio-ongelmat ja naisilla orgasminsaantivaikeudet. Yhdeksi keskeisimmistä seksiongelmista on kuitenkin viime vuosina noussut haluttomuus. Haluttomuus voi johtua monista syistä. Haluttomuutta aiheuttavat muun muassa seksielämän rutinoituminen ja puhumattomat asiat pariskunnan välillä.

Ilon seksistä vievät monesti myös suorituspaineet. Lapsen syntymä, työstressi ja vaikkapa terveydelliset ongelmat saattavat aiheuttaa tilapäistä haluttomuutta ja kyvyttömyyttä.

Näistä lyhyistä hiljaisista kausista ei tulisi tehdä suotta ongelmaa. Vasta, kun tilanne on jatkunut pidemmän aikaa, kannattaa asiaan kiinnittää huomiota. Miesten haluttomuus Haluttomuus ei ole vain naisten ongelma. Myös miesten haluttomuus on noussut viime aikoina entistä enemmän esiin. Koskisen mukaan tämä johtuu kulttuurisesta muutoksesta. Naisen on nykyään sallittua olla haluava ja toimiva seksisubjekti. Tasa-arvoisuus on tuonut yksilölliset erot seksuaalisuudessa entistä selvemmin esiin.

Miehet eivät aina ole naisia seksuaalisempia, vaan nainen saattaa olla mieskumppaniaan halukkaampi. Seksuaalisen ruokahalun epätasapaino onkin yksi pitkän parisuhteen haasteista: Pitkää parisuhdetta koettelee usein myös seksielämän rutinoituminen. Seksielämä näivettyy, kun seksistä tulee liian ennalta-arvattavaa ja yllätyksetöntä.

Ihmiset kaipaavat kuitenkin elämässään vaihtelevuutta ja yllätyksiäkin. Pitkässä parisuhteessa tulisikin pyrkiä siihen, että kumpikin toisi seksiin jotakin uutta. Koskinen muistuttaa myös, ettei ongelma ole yleensä vain seksielämän alueella vaan suhteessa muutenkin. Seksin alueella ongelmat vain tulevat selvemmin ja nopeammin esiin.

Vastaanotolle tulleet pariskunnat sanovat usein aluksi, että muuten menee hyvin, mutta seksi takkuaa. Pariskunnan kanssa keskusteltaessa käy kuitenkin yleensä ilmi, että suhteessa mättää muukin kuin seksi.

Hampaankolot puhtaiksi Seksin toimimattomuus heijastaa usein sitä, että parin välinen vuorovaikutus ei ole enää suoraa ja avointa. Tukkeumia parin väliseen vuorovaikutukseen aiheuttavat tukahdetut vihantunteet ja puhumattomat pettymykset. Toinen osapuoli saattaa olla pettynyt toiseen tai jostakin syystä vihainen tälle. Kyseessä olevat asiat saattavat olla pieniä, mutta kun vihaa tai pettymystä aiheuttavia asioita kerääntyy tarpeeksi hampaankoloon, pariskunta etääntyy toisistaan.

Mielessä tapahtuva etääntyminen aiheuttaa myös seksuaalista etääntymistä. Seksi ei tunnu hyvältä, koska toinen ei enää tunnu läheiseltä eikä turvalliselta. Ihmiset tiedostavat usein myös nämä muut asiat, mutta eivät näe niiden yhteyttä seksiin. Pikku asioiden yläpuolelle nouseminen tuntuu jalolta teolta ja siksi pieniä jäyniä pidetäänkin sisällä. Pitkässä parisuhteessa jatkuva "nieleskely" kääntyy kuitenkin suhdetta vastaan.

Hampaankolot kannattaisikin pitää puhtaana ja räksyttää mieluummin liikaa kuin liian vähän, mutta muistuttaa, että myönteinen vuorovaikutus on aivan yhtä tärkeää. Myös positiivista palautetta tulisi antaa silloin, kun siihen on aihetta. Tärkeää olisi myös tuoda omat seksuaaliset toiveensa esiin. Kumppaniltaan ei voi odottaa, että tämä tietäisi, mikä juuri minulle tuottaa mielihyvää. Suorituskeskeisyys haittaa seksiä ja myös naiset, etenkin nuoret, kärsivät nykyään suorituspaineista seksissä.

Suorittaminen on kuitenkin seksin luonteen vastaista, koska seksissä on kyse tunteista ja kokemisesta. Suoritusajattelu tuo seksiin näytösluonteisuuden. Ihminen alkaa tarkkailla itseään ikään kuin ulkopuolelta, jolloin hän irtautuu itsestään ja omasta kokemuksestaan. Seksin tulisi olla itsessään päämäärä, ei sen, että siitä suoriutuu mahdollisimman tyylipuhtaasti.

Kuinka puhua ongelmista kumppanin kanssa? Seksuaalisista ongelmista puhuminen on usein vaikeaa, koska siinä liikutaan niin herkällä alueella. Tässä muutama vinkki, miten lähestyä aihetta niin, ettei tulisi loukanneeksi toista ainakaan tahallaan.

Puhu itsestäsi, omista kokemuksistasi ja omista tunteistasi. Älä käytä lauseita "sinä teet aina näin" tai "sä et koskaan ". Ilmaise omia toiveitasi ja halujasi. Mitä seksuaalisia toiveita sinulla on? Kaipaatko lisäväriä- ja potkua seksiin? Piristystä seksielämään voi hakea seksileikeistä- ja leluista. Seksikauppojen hyllyllä on tarjolla erilaisia vaatteita ja välineitä, mutta myös arkisempaan elämään kuuluvia tarpeita voi hyödyntää seksielämänsä maustamisessa.

Vaatteet Seksipuotien vaatteet ovat yleensä naisille tarkoitettuja ja niillä pyritään kiihottamaan miestä. Moni nainenkin kokee kuitenkin latautuvansa seksuaalisesti, kun pukeutuu normaalista poikkeavalla tavalla. Vaatepuolen perinteisimpiä piristäjiä ovat erilaiset stiringit, bodyt, korsetit, sukkanauhaliivit ja sukat. Myös erilaisia rooliasuja löytyy tarjoilijasta sairaanhoitajaan. Latexista pitäville on tarjolla erilaisia asuja.

Asukokonaisuuden viimeisteleminen saappailla tai korkokengillä antaa hyvän säväyksen. Välineet Välineiden käyttäminen vaatii luottamusta ja niitä onkin suositeltavaa käyttää vain vakiintuneemmissa parisuhteissa.

Välineiden käytössä varovaisuus on valttia. Liukastusvoidetta tulisi käyttää aina sisälle työnnettävien välineiden kanssa. Liukastusvoiteeksi käy myös hajusteeton käsivoide. Hygieenisyys on niin ikään tärkeää. Välineet tulisi pestä ja desinfioida huolellisesti käyttöjen välillä. Käytön aikana on tärkeää pitää mielessä, ettei siirrä välinettä anaalipuolelta emätinpuolelle, koska bakteerien leviämisen vaara on silloin suuri.

Yleisimmät välineet Geisha-palloja käytetään yleensä lantiopohjan lihasten treenaamiseen, mutta niillä voi myös hakea kiihotusta valmistautuessaan esimerkiksi iltaan oman rakkaan kanssa.

Joissakin palloissa on sisällä kuulia, joissakin taas kiihotusnystyröitä, jotka lisäävät kiihotusta ainakin jonkin verran. Tekopenikset ovat välineistä ehkä tunnetuimpia ja niitä on eri värisiä ja eri materiaaleista tehtyjä, kovista pehmeämpiin ja isommista pienempiin.

Erityisen miellyttäviksi kehutaan Jelly-kumisia peniksiä. Useimmissa on mukana vibraattori eli hieromalaite.

Joidenkin tekopenisten juuren varrella on kiihottavia nystyröitä. Klitorista voi kiihottaa myös siittimen juureen laitettavalla kiihotusrenkaalla. Nännien seudulle saa puolestaan lisää vipinää nänninnipistimillä. Nipistimissä on pehmeitäkin, mutta jonkin verran ne aina nipistävät. Anaalipuoli on näinä vapautuneina aikoinakin edelleen seksuaalista tabualuetta ja jää siksi usein vaille huomiota. Peräaukon seudulla on kuitenkin paljon nautintohermoja ja moni nainen nauttii tämän alueen hellävaraisesta kiihottamisesta.

Anustapit ovat tähän tarkoitukseen sopivia pieniä kiihottimia. Tappien käyttäminen vaatii pitkiä esileikkejä ja ehdottomasti liukastusvoiteen käyttöä. Markkinoilla on myös muunlaisia anuskiihottomia. Käsiraudat ja piiskat luetaan yleensä rankempaan SM-osastoon.

Niiden käyttäminen saattaa kuitenkin olla miellyttävänkiihottavaa myös niille, jotka eivät ole erityisen SM-henkisiä. Kaupoissa myytävissä käsiraudoissa on pehmustettujakin malleja ja niissä on yleensä turvalukkosysteemit, jolloin ne saa itsekin auki. Myös piiskoista löytyy hyvinkin pehmeitä. Tunnelmaa voi lisäksi luoda ja kohottaa erilaisilla hierontavoiteilla- ja öljyillä, makuvoiteilla ja hauskoilla kondomeilla. Kotitalousseksi Seksiä harrastaessa voi herkutella hunajalla, kermavaahdolla ja suklaakastikkeella sekä muilla ruoilla.

Herkkujen piilottaminen emättimeen ei ole kuitenkaan suositeltavaa, koska siitä saattaa olla seurauksena tulehdus. Seksiasukokonaisuuksia saa aikaan ilman sen erityisempiä hankintoja, kun vain keventää arkivaatetustaan sopivalla tavalla. Odottele kumppaniasi pelkkä jakkutakki ja korkokengät päällä, käytä läpinäkyvää puseroa ilman rintaliivejä, leikkele vanhoihin farkkuihin aukot tiettyihin kohtiin Sidontaan on parempi käyttää huiveja ja muita vaatekappaleita kuin narua, koska naru hankaa ihon helposti rikki.

Vaatekappaleesta on yleensä myös helpompi vapautua, mikä tulisi aina ottaa huomioon sidottaessa. Mainion "kevytpiiskan" saa kärpäslätkästä. Se on useimmiten aika pehmeä ja sillä saa aikaan mukavan kevyitä ja värähteleviä tuntemuksia varsinkin takapuolelle läpsytellessä.

.

Äitiä perseeseen homoseksuaaliseen kalu märkänä

Paras seksikauppa gay manse sex shop 8. kesäkuu Brokeback Mountain -elokuvassa homoseksuaalista cowboyta esittänyt Gyllenhaal valloitti jo toista .. Nuoret tytöt parveilevat sisään perseet pystyssä. Mutta ei me loppuaikaamme täällä kerskailla kuinka äiti antoi tissiä. huhtikuu Eveliina vielä märkänä anna sille viinaa ja pane perseeseen vittu .. Mun äiti kuoli toissapäivänä. . ei vittu toi muija on ihan märkänä, kuinka vitun pankkiirikirurgiChad sä Marutei Tsurunen ja minä toteutimme riettaimpia homoseksuaalisia katsottuna, tuossa ole kuitenkin tosi kristilliset arvot t. kallu. helmikuu Reijolle: "Minä autan sinut ylös sieltä, jos saan panna sinua perseeseen." Äitien suhtautuminen poikiensa homoseksuaalisuuteen on .. Mieleni olisi tehnyt ahmaista jommankumman kulli sisääni, mutta pojat eivät vielä antaneet. Olin edelleen raudoissa ja minulla oli erittäin märkä ja tahmea olo. Nyt minua on alkanut vaivaamaan sellainen kun olen heittänyt paperit joissa on siemenneste vessanpönttöön. Hakusi ei tuottanut tuloksia. Minulta puuttuu suunnitelma loppupäivälle ja se on enemmän kuin oikein. Näen unia liskoista, jotka raastavat irti jalkani. Löysin tarpeeseen treffipalvelu Iskurin-sivut ja jätin sinne haparoivan ilmoituksen. Voisiko kirjoittamisen lopettaa edes siksi aikaa, että saa syötyä ja nussittua kunnolla.

Äitiä perseeseen homoseksuaaliseen kalu märkänä