Ilmainen virustarkistus homoseksuaaliseen isot meis kuvat

Hän ei halunnut tulkata kaikkea kertomaani. Homoseksuaaleille tarkoitettuihin yökerhoihin he eivät aina pääse, sillä vastaanottokeskuksen henkilökortti ei käy virallisesta henkilöllisyystodistuksesta kaikissa paikoissa. Pride-kulkueeseen ovat kuitenkin tervetulleita kaikki.

Pridea miehet kuvailevat "upeaksi tapahtumaksi". Ensi viikolla edessä on paluu arkeen. Silloin Methaq odottaa kuulevansa, onko hänelle myönnetty turvapaikka. Miten homoseksuaalisuutensa voi todistaa jos tulee kulttuurista, jossa ei edes ole sanoja ja käsitteitä sille kun seksiasioista ei puhuta juuri ollenkaan muutenkaan. Tuskin on toivoa turvapaikasta jos on vain jonkinlainen vaikeasti sanoitettava tuntemus erilaisuudesta.

Ja toisaalta joku täysheteroksi itsensä tunteva, joka tuntee länsimaista kulttuuria paremmin voi hyvinkin sujuvasti rakentaa itselleen väliaikaisen homoidentiteetin varman turvapaikan toivossa. Mikäli asenteita halutaan muuttaa ja tasa-arvoa edistää maissa,joissa se on lapsen kengissä,ei pidä piiloutua vaan tuoda asiaa julki,esimerkiksi Pride kulkueena.

Suomessa siihen verrattuna tällaisia ei oikeastaan edes tarvita,vaan siellä,missä homous on vielä rikos ja tuomittavaa. Sallimalla eriarvoisuuden ei mikään muutu,vai onko edes yritetty muuttaa. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua. Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Ohjeet javascriptin päälle kytkemiseen: Käytämme Alma Median sivustoilla evästeitä. Jatkamalla sivuston selaamista hyväksyt evästeiden käytön. Alma Media voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua sisältöä, mainontaa ja säätietoja. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin. Irakilainen Methaq näki kotimaassaan, kun homo tapettiin — Pride-viikko on vuoden kohokohta miehille, jotka ovat tottuneet pysymään piilossa ja pelkäämään Irakilaiset Sajjad, Hussein, Zibar ja Methaq tulivat Suomeen kolme vuotta sitten.

Kolme vuotta Suomessa asuneille turvapaikanhakijoille pelkästään elämä Suomessa on syy juhlaan. Uskonto ja perinteet —Islam kieltää homoseksuaalisuuden, mutta negatiivinen suhtautuminen johtuu myös klaaniperinteistä, sanoo Etelä-Irakista Nasiryaasin kaupungista kotoisin oleva Zibar. Tamperelainen Ismo Poutiainen on nyt Suomen homojen kasvot, ja hän heittää ensimmäisen haasteen omalle yhteisölleen: Paikalle saapuneesta ryhmästä osa tunsi Poutiaisen. Hän syntyi, kasvoi ja Kommentit 3 Nimetön Naisilla vielä hankalampaa.

Ilmoita asiattomasta kommentista Naisilla vielä hankalampaa. Moderaattori tarkistaa viestin sisällön mahdollisimman pian. Juanita Mikäli asenteita halutaan muuttaa ja tasa-arvoa edistää maissa,joissa se on lapsen kengissä,ei pidä piiloutua vaan tuoda asiaa julki,esimerkiksi Pride kulkueena. Ilmoita asiattomasta kommentista Mikäli asenteita halutaan muuttaa ja tasa-arvoa edistää maissa,joissa se on lapsen kengissä,ei pidä piiloutua vaan tuoda asiaa julki,esimerkiksi Pride kulkueena.

Yksikköhinnat eivät ole täysin vertailukelpoisia, sillä monet laatikot myydään useamman laatikon nipuissa. Myös nippujen koot vaihtelivat kahdesta kymmeneen laatikkoon.

Pahviset muuttolaatikot ovat vuokrattavia muovilaatikoita kalliimpia: Muovisten muuttolaatikoiden hinnat vaihtelevat pääkaupunkiseudulla 12 sentistä Opiskelijamuutto 19 senttiin Lainalaatikot.

Pahvisia muuttolaatikoita tarvitaan, kun muuttolaatikoita ei ole kiire purkaa tai kun muuttaja tietää varastoivansa osan tavarasta. Myös kaikki ulkomaanmuutot tehdään pahvilaatikoilla, koska niitä ei tarvitse palauttaa, kertovat testaajat. Muuttolaatikkoa ei kannata täyttää pelkästään kirjoilla, sillä sellaisten liikuttelu on hankalaa.

Mäki neuvoo pakkaamaan laatikot niin, että puolet on painavaa tavaraa ja puolet pehmeitä, kuten vaatteita tai pehmoleluja. Vaatteita ja muita tekstiilejä voi pakata jätesäkkeihin, joita voi sitten survoa muuttokuorman ilmataskuihin tilkkeeksi, neuvoo Rehnström.

Biltemalla, Clas Ohlsonilla ja Bauhausilla on valikoimissaan myös erillinen, hieman pienikokoisempi laatikko kirjoille ja muille raskaille esineille. Testaajat eivät löytäneet laatikoista muuta eroa kuin koon. Pahvin paksuus oli sama pienessä ja suuressa laatikossa. Testaajiemme mielestä pienen laatikon etu on siinä, että siihen ei yksinkertaisesti mahdu liikaa tavaraa. Sannikka, Rehnström ja Mäki olivat sitä mieltä, että kierrätyspahvi on materiaalina yhtä vahvaa kuin uusi.

Kestävyyden kannalta oleellisin asia on pahvin paksuus. Testaajiemme mielestä kaikkien laatikoiden pahvi oli melko ohut. Saksalaisen Bauhausin muuttolaatikko oli ainoa, josta löytyi FSC sertifikaatti. FSC-merkitty tuote tarkoittaa, että sen raaka-aineen alkuperä voidaan jäljittää metsiin, joiden hoidossa noudatetaan erikseen sovittuja eettisiä ja ekologisia metsänhoitoperiaatteita. Myös muutama muu valmistaja ilmoitti, että heidän pahvilaatikkonsa ovat FSC-laatua.

Itse tuotteista ei kuitenkaan löytynyt FSC-merkintää. Testaajat arvostivat muuttolaatikoissa eri asioita, mutta voittaja ja häviäjä erottuivat lopulta selvästi: Ikean laatikko oli paras, K-Raudan muuttolaatikko testilaatikoiden heikoin esitys. Se hetki, kun avaat upouuden patjan paketista ja paha haju valtaa koko makuuhuoneen.

Valmistaja vakuuttaa, ettei hajusta ole vaaraa. Tutkija kaipaa lisätietoa - tai ainakin pitkää palautusaikaa patjalle. Erityisesti patjat ja sänkykokonaisuudet, joissa on vaahtomuovia tai viskoelastista vaahtomuovia eli älyvaahtoa saattavat uutena haista voimakkaasti.

Mikä on hajun syy? Recticel on Suomen ainoa vaahtomuovitehdas. Se valmistaa Kouvolassa vaahtomuovia sekä viskoelastista älyvaahtoa tuotemerkillä Formax. Vaahtomuovia käytetään moneen tarkoitukseen, muun muassa erilaisiin patjoihin ja sänkyteollisuuden tarpeisiin.

Lämpöön ja paineeseen reagoiva viskoelastinen älyvaahto on tullut kuluttajille tunnetuksi erityisesti kansainvälisen Tempur-tuotemerkin kautta. Vaahtomuovi tehdään kemikaaleista vaahdottamalla. Sen pääkomponentteina ovat polyoli ja difenyylimetaani-diisosyanaatti MDI. Niiden lisäksi käytetään tarvittava määrä apuaineita. Merja-Liisa Vuoren mukaan uusi patja haisee, koska vaahtomuovipatjan soluihin jää vaahdotusprosessissa tehdasilmaa.

Joissain valmistuserissä haju on voimakkaampaa kuin toisissa. Jos vaahdotuksessa on sattunut joku häiriö, patja voi haista voimakkaammalle. Kovilla pakkasilla ja kovilla helteillä ääriolosuhteet vaikuttavat kypsymisprosessiin, Vuori kertoo. Patjoissa olevat kemikaalit siis haisevat. Ja jos hajua ei ole onnistuttu kunnolla tuulettamaan tehtaassa tai myymälässä, patja haisee kun kuluttaja ottaa sen käyttöön kotonaan. Recticelin mukaan haju ei ole vaarallista, mutta voi herkälle nukkujalle olla haitallista ja aiheuttaa muunmuassa limakalvo-oireita.

Hajun ei pitäisi olla patjan pysyvä ominaisuus, eikä siitä pitäisi olla terveyshaittaa. Patjojen päästöistä tiedetään jopa kansainvälisestikin hyvin vähän, eikä puolueettomia tutkimuksia juurikaan ole. Niitä pidetään vaarallisina ja niille on haitalliseksi tunnetun pitoisuuden arvoja olemassa. Ne tosin ovat työsuojeluun tarkoitettuja arvoja, Järnström toteaa.

Isosyanaattiyhdisteet voivat aiheuttaa lähinnä ärsytysoireita ja erilaisia limakalvo-oireita. Merkittävää päästöjen osalta ovat ensimmäiset yöt uudella patjalla.

Jos nukkuja altistuu korkeille päästöille alkuvaiheessa, voi myöhemmässä vaiheessa pienempikin pitoisuus riittää aiheuttamaan reaktioita, Järnström selventää. Mutta yksi julkinen tutkimus patjoista löytyy: Teksasin yliopistossa selvitettiin vauvojen patjojen päästöjä vuonna julkaistussa tutkimuksessa. Osa tutkimuksen patjoista testattiin VTT: Tutkimuksessa osoittautui, että uusista lastenpatjoista lähtee neljä kertaa enemmän haihtuvia orgaanisia yhdisteitä kuin käytetyistä patjoista.

Tutkimuksessa ei ollut mukana älyvaahtopatjoja. Niiden turvallisuudesta on monenlaisia epäilyjä, osa tuotteista on saatettu tehdä jykevämmin myrkyin kuin toiset. Allergia- ja Astmaliitto olisi halunnut yhteistyössä VTT: Patjoja olisi tutkittu niin aistinvaraisin keinoin kuin laboratoriokokeinkin.

Niistä olisi mitattu muunmuassa orgaanisia haihtuvia yhdisteitä, formaldehydiä ja liimoille tyypillisiä ammoniakkipäästöjä. Tavoitteena oli luoda patjoille ja sängyille oma merkki, jonka avulla kuluttaja tunnistaa vähäpäästöisen patjan. Valtaosa patjavalmistajista ei kuitenkaan hankkeesta innostunut ja tutkimus kariutui. Toki yritykset ovat tehneet VTT: Alalla on jo lukuisia erilaisia sertifikaatteja sekä yritysten omavalvontana tekemiä tutkimuksia, joihin sänkyvalmistajat vetoavat.

Niissä patjojen komponentit on yleensä tutkittu yksi kerrallaan. Joissain sertifikaateissa päästömittaukset ovat rutiinia, mutta kaikissa sertifikaateissa varsinaisia päästömittauksia ei antajansa puolesta tehdä lainkaan.

Patjavalmistajat ja -myyjät kertovat noudattavansa Eurooppalaista kemikaaliasetusta REACHia, jonka avulla pyritään suojelemaan ihmisten terveyttä ja ympäristöä paremmin kemikaalien aiheuttamilta riskeiltä. REACHiin vetoaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö haitallisia yhdisteitä voisi esiintyä tai aiheuttaa vaaraa.

Viimekädessä patjojen turvallisuutta Suomessa valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. Sekin on saanut valituksia haisevista patjoista, mutta ei ole lähtenyt selvittämään ongelmaa. Selvittäminen kun on liian vaikeaa, koska viranoamainen ei tiedä mitä kemikaaleja valmistaja tuotteissaan käyttää. Tällaisten haisevien kemikaalien terveysvaikutusten arvioiminen yksittäisen patjan kohdalla on siis lähtökohtaisesti melko mahdotonta pelkän hajun perusteella, kommentoi ryhmäpäällikkö Marilla Lahtinen kemikaalien markkinavalvontayksiköstä.

Kemikaalien hajujen osalta Tukes neuvoo ensisijaisesti olemaan yhteydessä tuotteen valmistajaan. Kuluttaja voi myös tehdä ilmoituksen Tukesille, jos epäilee kemikaalia sisältävän tuotteen aiheuttavan terveydellisiä oireita.

Nyrkkisääntö runkopatjan ostajalle on: Mitä painavampi patja, sitä laadukkaampia materiaaleja siihen on käytetty. Patjan sopivuutta kannattaa kokeilla ajan kanssa. Moni valmistaja antaa patjalle pitkän vaihto-oikeuden. Me kysyimme 90 senttiä leveiden runkopatjasänkyjen hintoja seitsemältä patjoja ja sänkyjä myyvältä yritykseltä.

Hinta kysyttiin ilman jalkasarjaa ja petauspatjaa. Kyselymme halvimman runkopatjan saa alle satasella Ikeasta, mutta halpissänkyä Ikean myyjä ei suosittele jokapäiväiseen käyttöön. Jyskin runkopatjoissa on aina petauspatja mukana, joten pelkän runkopatjan hintaa emme saaneet vertailuun.

Halvimman kotimaisen sängyn Iskusta saa vajaalla kuudellasadalla eurolla. Hintaeroa on yli euroa. Iskun halvimman ja kalleimman sängyn hintaero on yhdeksänkertainen. Kyselyn kalleimmat runkopatjasängyt löytyivät Unikulmasta. Kaikkein yksilöllisimmissä sängyissä ei hintakattoa ole: Kallein Unikulman koskaan tekemä sänkykokonaisuus on maksanut euroa.

Yllättävän monet Suomessa myytävät runkopatjat kootaan Suomessa, mutta useat komponenteista tulevat ulkomailta. Sertifikaateista voi olla apua, esim. Ökotex, Certipur, Joutsenmerkki ja Allergia- ja astmaliiton merkki kertovat, että patjan yksittäisten komponenttien pitäisi olla tutkittuja ja turvallisia. Ökötex -sertifikaatti on kankaille luotu järjestelmä. Riippumattomien tutkimuslaitosten myöntämä sertifikaatti takaa, että tuotteessa ei ole haitallisia torjunta-aine-, raskasmetalli- tai formaldehydijäämiä.

Certipur -sertifikaatin mukainen vaahtomuovi on valmistettu muunmuassa ilman elohopeaa, lyijyä ja raskasmetalleja, formaldehydiä ja ftalaatteja. Unikulman käyttämillä vaahtomuovilla sekä Suomen ainoalla vaahtomuovivalmistaja Recticelillä on Certipur-sertifikaatti. He tutkivat laboratorioissaan, ettei tule sallittuja päästöjä suurempia päästöjä, Merja-Liisa Vuori Recticeliltä kertoo. Recticelilllä on myös Belgiassa oma laboratorio, jossa tutkitaan polyuretaania ja sen ominaisuuksia.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että esimerkiksi Allergia- ja astmaliiton tunnus ei tarkoita sitä, että liitto olisi konkreettisesti testannut patjoja missään laboratoriossa. Merkki kertoo sen, että Allergia- ja Astmaliitto on valmistajan toimittamien tietojen perusteella päätynyt suosittamaan kyseistä tuotetta allergiaystävällisenä. Patjaa kannattaa kokeilla kunnolla jo kaupassa. Lepäile ja kääntyile sängyssä, pyydä myyjää katsomaan, että patja tukee kehoasi oikein. Aina ei pelkkä kaupassa makoilu ei kuitenkaan riitä: Ennen kauppojen tekoa selvitä, saako patjan koekäyttöön kotiin ja onko siinä vaihto- tai palautusoikeutta, jos kotona kokeillessa selviää, että olet tehnyt väärän valinnan.

Pyydä vaihto-oikeudesta myös kirjallinen merkintä esim. Yllättävän moni yritys antaa patjoille vaihto-oikeuden. Unikulma lupaa kaikille henkilökohtaisesti räätälöidyille patjoilleen ei koske halvimpia malleja vuoden ergonomiatakuun. Jos patja ei tunnu hyvältä, Unikulma säätää sen uudestaan sopivaksi. Myös Ikeasta ja Jyskistä patjalle voi saada kuukausien vaihto-oikeuden. Uusi vaahtomuovipatja voi haista valmistuksessa käytetyiltä kemikaaleilta. Tuuletus ja imurointi auttaa vähentämään hajua.

Jos haju on hyvin voimakas, säilyy pitkään tai aiheuttaa oireita, ota yhteyttä myyjään. Hajun ei pitäisi olla patjan pysyvä ominaisuus. Aamulehti käynnisti tahtomattaan viikonloppuna kiivaan keskustelun suomalaismedian turhan suopeasta suhtautumisesta uskomushoitoihin ja muuhun huuhaa-ajatteluun.

Keskustelu on jo pahasti myöhässä, ja se on syytä käydä tällä kertaa loppuun asti. Tasapuolisuus ei voi tarkoittaa sitä, että kaikille näkemyksille ja mielipiteille annetaan sama painoarvo. Aamulehti julkaisi lauantaina verkkosivuillaan jutun, jossa muun muassa aaveenmetsästäjinä tunnetut kaksoset Harri ja Ilkka Virolainen väittivät, että vakavistakin sairauksista voisi parantua positiivisen ajattelun voimalla.

Heillä ei ole lääketieteen koulutusta. Juttu oli paitsi verkossa myös sunnuntain painetussa Aamulehdessä. Verkossa on mahdollista, että yksittäinen toimittaja on painanut julkaisunappulaa liian aikaisin, eikä kukaan muu ole edes lukenut juttua. Printtiin menevät jutut kulkevat monen silmäparin kautta.

Toimituksen laadunvalvontaprosessi on tässä tapauksessa pettänyt. Verkkojuttuun oli vielä lisätty loppuun kehotus lukijoille: Aamulehden päätoimittaja Jussi Tuulensuu sanoi sunnuntaina Twitterissä , ettei kyseessä suinkaan ole mielipidekysymys ja että korjaus on tulossa. Karde jouninykyri JoukoJokinen tuulensuu annulaine aamulehti Ei ole mielipidekysymys eikä voi parantua. Pian tämän jälkeen lehden verkkosivuille ilmestyi harvinaisen suorasanainen oikaisu: Tällaiset väitteet ovat huuhaata.

Alkuperäinen juttu poistettiin ja sen paikalla sanotaan nyt näin: Aamulehti oikaisi juttunsa ryhdikkäästi. Juttujen poistamista ei tavallisesti suositella, mutta kun koko sisältö on kyseenalaista, ratkaisulle on hyvät perusteet.

Valheenpaljastaja käsitteli suomalaismedian puutteellisia oikaisukäytäntöjä lokakuussa Epäonninen juttu oli Rajatiedon yhteistyö ry: Ennakkopuffi on varsin tavallinen juttutyyppi, joka on erityisen tärkeä paikallislehdille. On hyvää asiakaspalvelua kertoa lukijoille, mitä kunnassa on meneillään. Samalla tapahtumajuttu voi altistaa lehden piilomainonnan ja kritiikittömän journalismin vaaroille.

Uskomushoitojen kritiikitön uutisointi ei ole harmitonta. Mikään lehti tuskin haluaa vastuulleen tilannetta, jossa joku jättää lukemansa seurauksena menemättä esimerkiksi syöpähoitoihin. Silti esimerkiksi Hunks-tanssija Jani Kokin tapausta on pidetty näkyvästi esillä iltapäivälehdistössä ja jopa Ylen A-Studio ssa.

Kokki kieltäytyi pitkään tavanomaisista syöpähoidoista ja uskoi muun muassa kannabisöljyn parantavaan voimaan. Monessa mielessä kyseenalaisen Magneettimedian printtijulkaisu syyti pitkään rokotusvastaisuuttaan Ylivieskan ja sen naapurikuntien asukkaiden postiluukuista. Lehden juttujen on epäilty vaikuttaneen rokotusmäärien laskuun alueella.

Muista puoskaroinneista käyvät esimerkeiksi YleX: Siinä sanotaan hyvin suoraan, että BBC: Syynä ohjeisiin oli yhtiön vuonna saama kritiikkivyöry. Arvostelijoiden mielestä BBC oli antanut liikaa tilaa marginaalisille näkemyksille tasapuolisuuden nimissä.

Ohjeistuksen laatinut BBC Trust mainitsi esimerkkinä ilmastonmuutoksen, jonka kieltäjät ovat tutkimuskentän marginaalissa, mutta saivat silti suhteettoman paljon aikaa ruudussa ja radioaalloilla.

Viime aikoina suomessakin on ylipäätään yleistynyt tapa etsiä keskustelusta ääripäitä, olivat kyseessä sitten uskonasiat tai faktat. Kun eri painoarvon näkemykset esitetään yhtä uskottavina tai merkittävinä, syntyy ilmiö nimeltä valetasapuolisuus tai tasapuolisuusharha, false balance.

Sen ratkaiseminen ei ole ihan yksinkertaista: Me emme ole kaikkien alojen asiantuntijoita. Jos kaikki reunanäkemykset kitketään mediasta, se johtaa helposti sensuuriin. On kuitenkin monia tapoja parantaa lähdekritiikkiä. Olisi jo aika, että Suomessa käytäisiin sama keskustelu, joka Britanniassa saatiin ainakin jonkinlaiseen väliratkaisuun jo pari vuotta sitten.

Kuten yllä on käynyt ilmi, kyseessä on koko mediakenttää koskettava ongelma. Jos jokin tiedotusväline päättää alkaa toimia tilanteen parantamiseksi, toiset todennäköisesti seuraavat perästä.

Valheenpaljastaja käsittelee faktaa ja fiktiota uutisissa ja sosiaalisessa mediassa joka toinen viikko. Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan.

Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle. Euroopan kuluttajakeskuksen lakimies Saija Kivimäki hymähtää, kun kerron olevani selvittämässä euron iPhonen tarinaa.

Tyypillinen juonen kulku on Kivimäen mukaan seuraavanlainen: Meili tai ilmoitus näyttää mainokselta ja ihminen kuvittelee, että kauppaa ollaan tekemässä juuri kyseisestä tuotteesta. Sitten edetään tilaussivulle, jossa hehkutetaan jälleen näkyvästi vain sitä edullista tarjousta. Hullun halvoissa tarjouksissa ei pääasia kuitenkaan ole tuote, jota kuluttaja kuvittelee ostavansa.

Yleensä kyseessä on ns. Vahingossakin tehty sopimus sitoo kuluttajaa ja siitä irrottautuminen voi olla vaikeaa. Tilausansan asettajan mielestä kyseessä on pätevä sopimus, koska käyttöehdot ovat olleet saatavilla. Kuluttajaviranomainen taas pohtii jujutetun kuluttajan kanssa, ovatko ehdot olleet tarpeeksi selvästi nähtävillä ja sillä tavalla muotoillut, että kuluttaja on voinut ymmärtää mihin oikeastaan on sitoutunut. Yleensä neuvomme kuluttajaa kääntymään luottokorttiyhtiönsä puoleen ja perustelemaan sinne, miksi laskut ovat aiheettomia.

Jo maksettuja rahoja ei kovin helposti takaisin saa, sanoo Kivimäki. Euroopan kuluttajakeskuksen mukaan tilausansojen virittäjinä ovat kunnostautuneet viime aikoina tanskalaisyhtiöt Cleandevice ja Radioplanets.

Pelkkiin yritysten nimiin tai nettiosoitteisiin ei kuitenkaan kannata tuijottaa, sillä uusien osoitteiden hankkiminen on helppoa ja halpaa. Kun vanha nettiosoite saa liikaa kyseenalaista mainetta, se hylätään. Sekä Cleandevicen että Radioplanetsin ip-osoitteista löytyy Virustotal -palvelun mukaan useita erilaisiin tilauspalveluihin ja tarjouksiin viittaavia nettiosoitteita.

Vaikuttaakin siltä, että esim. Cleandevice on jo vetäytymässä markkinoilta, mutta upeiden tarjousten tekemistä jatkaa samassa ip-osoittessa sijaitseva globaldealsnow. Molemmilla yhtiöillä on myös sama postiosoite. Monasti huijausviestin lähettäjä on kuitenkin aivan eri yritys kuin se, jolle viestien linkit monen välipalvelimen kautta lopulta johtavat.

Roskapostin lähettäjätkin toimivat yleensä anonyymisti ja ostavat palvelintilansa sellaisilta ylläpitäjiltä, jotka eivät paljasta roskapostittajien henkilöllisyyttä. Viestintäviraston tietoturva-asiantuntija Perttu Halosen mukaan sähköpostipalvelimen ylläpitäjän olisi hyvä varmistaa lähtevän sähköpostin aitous, eli että lähettäjä on oikeasti se kuka väittää olevansa. Kansainvälisellä internetin teknisen kehittämisen työryhmällä on suosituksia sähköpostin lähettäjän aitouden varmistamisesta, mutta niiden noudattamiseen ei ole yleistä pakkoa.

Perttu Halosen mukaan aitouden tarkistaminen voi myös olla hyvin työlästä. Esimerkiksi kaapattujen tietokoneiden avulla lähetetty roskaposti vaatii aina ihmisen tekemää arviointia. Lait ovat kansallisia ja kontrolloimatonta rajaseutua on paljon. Viranomaiset voivat tehdä avunpyyntöjä toisen maan viranomaisille. Näihin reagoidaan usein hitaasti ja ollaan jopa haluttomia puuttumaan koko asiaan. Euroopassakin on monia maita, joihin lain koura ei oikein tunnu ulottuvan. Hämäriä bisneksiä on helppo hoidella anonyymien palvelimien kautta ja sähköpostiosoitteen ostaminen maksaa muutamia dollareita.

Sähköpostin lähettäjätiedotkin on helppo väärentää. Roskapostin määrä on vähentynyt maailma mittakaavassa , mutta suomenkielinen roska- ja huijaussähköposti on lisääntynyt.

Huijausyritykset ovat muuttuneet härskimmiksi ja spämmin kautta leviävät haittaohjelmat entistä vaarallisemmiksi. Suomalaisilla verkko-operaattoreilla on velvollisuus suitsia roskapostia myös vastaanottajina.

Roskapostin torjunnan apukeinoina voidaan käyttää esimerkiksi roskapostittajista kerättyjä mustia listoja. Jos tietty ip-osoite lähettää jatkuvasti spämmiä, kaikki sieltä tuleva liikenne voidaan pysäyttää sähköpostia vastaanottavalle palvelimelle. Käytännössä mustalla listalla oleminenkaan ei estä spämmin päätymistä vastaanottajan sähköpostilaatikkoon.

Apple Soumilta tullut tarjous herättää huvittuneisuutta jo ulkoasultaan, poikkeuksellista tässä tarjouksessa on se, että jo sähköpostissa mainitaan varsinaisesta palvelusta, jota sillä kaupataan.

Tästä huolimatta oma operaattorini välitti sen sähköpostiini. Googlen sähköpostiohjelma tosin ymmärsi Apple Soumen tarjouksen roskapostiksi ja ohjasi sen suoraan roskapostikansioon. Ei ihme, että konesaleja ja merikaapeleita tarvitaan lisää. Apple Soumin kaltaiset viestit eivät herätä luottamusta puusilmäisimmässäkään käyttäjässä. Silti oikeakielisyyteen tai tunnetun yrityksen ilmeeseenkään ei ole luottamista. Parin viimeisen kuukauden aikana sähköposteihin on tipahdellut älypuhelin- ja taulutelevisio-tarjouksia Gigantin nimissä.

Näissäkin uskomattoman edullisissa tarjouksissa on loppupeleissä vastassa tilausansa, jonka kanssa Gigantilla ei ole mitään tekemistä. Roskapostittajien mustan listan kerääjällä alkaa siis Suomessakin olla kiireitä.

Pyysin Suomispam-palvelun ylläpitäjää Juha-Matti Tapiota tutkimaan, mitä kaikkea tapahtuu, kun lähtee seuraamaan Gigantin nimissä tehtyä huijausyritystä. Viestit ohjaavat klikkaamaan yhden välipalvelimen kautta toiselle, jonka domain on rekisteröity muutama viikko sitten. Sieltä edelleen kolmannelle, joka on muutaman kuukauden ikäinen, jne. Operaattori näyttää olevan enimmäkseen hollantilainen. Vaikka et kirjoittaisikaan itse nimeäsi, sähköpostiosoitettasi tai luottokorttinumeroasi, ne on mahdollista urkkia myös muulla tavoin.

Huijaussähköpostin uskottavuus on tärkeää. Sen jälkeen luodaan kiireentuntu, ja rakennettaan uskottavuutta. Kun käyttäjä pääsee tilausvaiheeseen, hän on niin orientoitunut tuotteen ostamiseen, että pienellä ja sivulauseissa kerrotut käyttöehdot jäävät huomaamatta. Jo pelkästään huijausviestin linkkejä klikkailemalla käyttäjä kertoo itsestään huijarille kohtalokkaan paljon. Jos selaimen tai lisäosien tietoturvapäivitykset eivät ole ajan tasalla, käyttäjä voidaan ohjata sellaiselle sivulle, joka osaa käyttää juuri havaittua tietoturvaukkoa hyväkseen.

Se voi olla urkinta- tai kiristysohjelma tai sitten haittaohjelma voi kaapata koneen niin, että se alkaa toimia roskapostia lähettävänä tai palvelunestohyökkäysiin osallistuvana bottina. Lisäksi selaimen sisältämien evästeiden ja käyttäjän tietokoneen ip-osoitteen perusteella voidaan saada uskomattoman paljon tietoa käyttäjästä. Tietoja voidaan kerätä jokaisessa pisteessä, joihin käyttäjä linkkien avulla ohjataan. Jos henkilö saadaan osuvasti kohdennettujen mainosten avulla houkuteltua luovuttamaan henkilötietojaan, on esimerkiksi identiteettivarkaus mahdollinen.

Klikkailupolku alkaa siis vaikuttaa melko riskialttiilta toiminnalta. Päätän palata tarinan alkupisteeseen ja kysyä suoraan iPhonen tilaussivun kautta löytyvältä yritykseltä, että saako sitä puhelinta vai ei.

Puhelimeen vastaa Ruotsista käsin englantia puhuva kohtelias nuorimies. Kerron olevani heidän nettisivullaan juuri nyt ja haluaisin tietää miten voisin ostaa iPhonen viidellä eurolla. Selitän sähköpostilla saamani tarjouksen sisältöä ja kotvasen kestävän ihmettelyn jälkeen miekkonen hoksaa, että tarkoitan varmaan arpajaisia, jotka järjestetään uusille asiakkaille. Arvontaan osallistuminen kuitenkin edellyttäisi, että en irtisanoisi sopimustani kolmen tai käyttöehtojen toisessa kohdassa mainitun viiden päivän tutustumisjakson aikana.

Bonuksena luvassa olisi lisää roskapostia sekä nimi-, osoite- ja luottokorttitietojeni päätyminen hyvin epäilyttävän tahon haltuun. Kiitän globaalia asiakaspalvelijaa tiedoista, toivotan mukavaa päivän jatkoa ja totean, että ehkä ei sittenkään tehdä iPhone-diiliä nyt. Roskapostin loppua ei ole näköpiirissä, tästä haastattelemamme asiantuntijat ovat yhtä mieltä. Spämmääjälle voi kuitenkin panna kampoihin omalla toiminnallaan ja fiksulla sähköpostin käytöllä.

Vältä roskapostia käyttämällä tilapäistä sähköpostiosoitetta Yksittäisten tiedostojen virustarkistukset netissä Nettisivustojen luotettavuuden arviointi.

Pari vuotta sitten säädetty korkokatto ei ole poistanut markkinoilta kalliita pikalainoja. Lainasummia on korotettu ja laina-ajat ovat venyneet jopa vuosien mittaisiksi. Lainasivustoille on ilmestynyt myös uusia termejä, kuten joustoluotto ja vertaislaina. Pikavippien ongelmia on yritetty suitsia erilaisilla laeilla jo useampaan otteeseen. Tätä ennen korot olivat saattaneet nousta jopa tuhansiin prosentteihin.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimiehen Paula Hannulan mukaan lakia säätäessä uskottiin, että yli euron lainat olisivat niin kilpailtuja, että niissä korot eivät nousisi kohtuuttomuuksiin. Muutos näkyy velkaongelmaisia auttavassa Takuu-Säätiössä. Velkaongelmia on vähemmän, mutta niistä kärsivillä summat ovat entistä suurempia. Takuu-Säätiön toiminnanjohtajan Juha A. Pantzarin mukaan pikavipin myöntäminen ei perustu enää vain nopeaan voitontavoitteluun vaan yrityksillä on malttia odotella tuottoja.

Kuningaskuluttaja löysi viranomaisten rekisteristä ja netistä 37 kuluttajaluottoa tarjoavaa yritystä. Näitä yrityksiä tutkaillessa selviää syy sille, miksi lainasummat ovat nousseet. Yrityksistä enää neljä tarjoaa ainoastaan alle euron luottoja. Laina-ajat ovat myös kasvaneet. Pisimmillään kulutusluottoa saa nyt jopa 12 vuodeksi. Puolet yrityksistä tarjosi kuitenkin pienempää lainaa niin sanottuna joustolainana.

Joustolainoja markkinoidaan myös nimillä tililuotto tai joustoluotto. Nänä kaikki toimivat kuitenkin samalla periaatteella: Tavallisesti korkokatto estäisi alle euron lainojen korkoja nousemasta kohtuuttoman korkeiksi. Kun lainaa on annettu euron "limiitti" ei tällainen korkokatto kuitenkaan päde sitä pienempiinkään nostoihin. Pintapuolisesti näyttää siis siltä, että perinteinen pikavipin malli, muutama satanen, lyhyeksi ajaksi, hirmukorolla on jäänyt historiaan.

Todellisuudessa pienempää lainaa tarvitsevalle tarjotaan joustolainaa, jonka korko saa yhä olla niin korkea kuin lainanantaja vain kehtaa pyytää. Kuningaskuluttajan löytämistä joustolainoista suurimalla osalla korot olivat ainakin tuplat siitä, mitä korkokatto pienille lainoille määrää. Lainojen vertailua helpottamaan on luotu todellisen vuosikoron käsite. Todellisen vuosikoron laskentakaava näyttää hurjalta, mutta käytännössä se tarkoittaa vuodessa lainasta kertyneiden korkojen ja kulujen suhdetta lainattuun summaan.

Saman tyyppisten lainojen vertailuun todellisesta vuosikorosta on apua. Yritysten on pakko kertoa sivuillaan lainansa todellinen vuosikorko. Vuosikoron vaihdellessa lainasummasta ja ajasta riippuen voi yritys antaa myös esimerkin todellisesta vuosikorosta. Esimerkki ei kuitenkaan välttämättä kerro asiakkaalle mitään siitä, millainen todellinen vuosikorko olisi hänen lainalleen.

Tällaisessa tapauksessa lainojen vertailu voi olla hankalampaa. Monien lainantarjoajien verkkosivuilta löytyy jonkinlainen lainalaskuri. Useimmiten lainalaskurilla voi laskea ainakin lainan kuukausierien suuruuden. Lainan kokonaiskustannuksia laskurit eivät kuitenkaan aina ilmoita.

Joissakin tapauksissa lainan kustannukset eivät selviä asiakkaalle lainkaan ennen lainahakemuksen tekoa ja ovat näkyvissä vasta lainatarjouksessa.

Perinteisesti vertaislainalla on tarkoitettu lainaa, jonka yksityishenkilö antaa toiselle yksityishenkilölle eli vertaiselleen. Kahden tasavertaisen lainoja ei olla nähty tarpeelliseksi säädellä lailla eli sille ei ole esimerkiksi korkokattoa. Nykyään on kuitenkin myös yrityksiä, jotka välittävät tavallisten ihmisten myöntämiä lainarahoja lainanottajille.

Vertaislainayritykset välittävät Suomessakin jo noin miljoonan euron edestä lainoja vuodessa. Sitä, kuka vertaislainassa todella on lainanantajana , on selvitelty Suomessa oikeudessa asti. Yritys oli perinyt vertaislainoista jopa satojen prosenttien korkoja. Jos lainanantajana on todellisuudessa yritys eivätkä lainarahaa antavat yksityishenkilöt, pitäisi sen kuitenkin noudattaa samaa lainsäädäntöä kuin muidenkin kulutusluottoja myöntävien yritysten.

Tämä koskee myös korkokattoa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston Paula Hannulan mukaan ei voida vetää selvää rajaa sille, milloin on kyseessä todellinen lainojen välittäminen ja milloin yritys on oikeasti lainanantaja. Löytämieni, tällä hetkellä Suomessa toimivien vertaislainafirmojen todelliset vuosikorot eivät ainakaan heidän antamissaan esimerkeissä ylitä 50 prosenttia. Useammasta yrityksestä kerrotaan heidän noudattavan kuluttajaluottoja säätelevää lainsäädäntöä.

Maailman suurimmat teknologiayritykset tuovat kiihtyvällä vauhdilla omia virtuaalitodellisuuslasejaan markkinoille. Ihmisiä halutaan kokemaan virtuaalinen todellisuus hinnalla millä hyvänsä, halvimmillaan viidellä eurolla ja älypuhelimella. Virtuaalinen todellisuus on kokemisen arvoinen mediamuoto. Se tuntuu intiimiltä ja siihen todella uppoutuu tavalla, joka eroaa muista viihteen muodoista. Halvimmillaan virtuaaliseen todellisuuteen voi päästä viiden euron pahvilaseilla ja älypuhelimella.

Kalliimmat vaihtoehdot lisälaitteineen maksavat tuhansia euroja, mutta hintojen ennustetaan putoavan, kun laitteita saadaan markkinoille lisää. VR-lasit ovat pelaajille tuttu vempain , mutta vasta nyt lasien laatu alkaa vastaamaan odotuksia. Laseille on tarjolla pelejä, elokuvia ja muita viihteen muotoja, mutta myös yleishyödyllisiä käyttötarkoituksia.

Suunnitteilla ovat virtuaaliset asuntonäytöt , lomamatkat kotisohvalta tai virtuaaliset viestintäkanavat. Suurin potentiaali on kuitenkin opetuskäytössä. Virtuaalitodellisuuslaseilla voidaan tuoda fysiikan lait tarkasteltavaan kokoon, tutustua historiallisiin kaupunkeihin tai matkustaa Jupiterin kiertoradalle.

Potentiaalia löytyy, mutta vielä tällä hetkellä voidaan vain spekuloida ja odottaa suuremman luokan käyttöönottoa, jotta oikeanlaiset yleishyödylliset kohteet löydetään ja niiden ympärille voidaan luoda sovelluksia. Tarina alkoi oikeastaan jo vuonna , kun pieni yritys Oculus Rift esitteli prototyypin virtuaalitodellisuuslaseistaan. Jo silloin alettiin puhumaan virtuaalitodellisuuslasien maailmanvalloituksesta , mutta nopeasti huomattiin, että teknologia ei ollut vielä täysin kypsä poimittavaksi.

Laitteissa oli ongelmia, joihin ei vielä ollut ratkaisua. Oculus Riftin prototyypista lähtien on odotettu virtuaalitodellisuuslasien todellista maihinnousua. Muutama viikko sitten Oculus Rift toimitti ensimmäiset kuluttajille suunnatut VR-lasit ensimmäiselle asiakkaalle. HTCn Vive lasit on tilattavissa valmistajan sivuilta Suomeenkin. Sonyn Playstationille suunnatut lasit tuodaan vuoden lopussa markkinoille ja Microsoft valmistautuu tuomaan omat HoloLensinsä myös markkinoille.

Isot valmistajat ovat siis astuneet kehään, joten VR-lasien hyökyaallon alla on nyt todellista voimaa. Nimekkäät valmistajat tarkoittavat suuria sijoituksia teknologian kehitykseen ja levitykseen. Pahvisista laseista koostuva Cardboard maksaa noin 5 euroa ja sen käyttö vaatii älypuhelimen. Ihmisiä halutaan kokemaan virtuaalinen todellisuus hinnalla millä hyvänsä, joten tätä vaihtoehtoa tarjoaa moni valmistaja.

Kun maailmassa on jo noin 2 miljardia älypuhelimen käyttäjää, potentiaalisia kuluttajia riittää. Onko vuosi sitten virtuaalitodellisuuslasien iso vuosi? Jos laitevalmistajia ja sovellusten kehittäjiä uskoo, niin kyllä. Vielä jää nähtäväksi, miten kuluttaja ottaa uuden todellisuuden vastaan.

Eläkeläismies osti tottuneesti etelänmatkan Finnmatkojen verkkosivuilta. Hinta kuitenkin nousi kesken varauksen tekemisen. Miksei hinta lukittaudu varauksen alussa? Yksi sen järjestelmän etuja on se, että asiakkaalla on paljon aikaa tutkia eri vaihtoehtoja, Finnmatkojen maajohtaja Tiina Sirén vastaa.

Haluamme tulla vastaan asiakkaitamme, jos näin on käynyt ja asiakas on meihin välittömästi yhteydessä, Sirén jatkaa. Katsojamme tilasi paketin Kiinasta. Hän valitsi DHL Expressin kuljetuksen. DHL tarjosi tekstiviestillä mahdollisuutta, että se tekee tullauksen asiakkaan puolesta parinkympin maksua vastaan.

Katsojan mukaan viestistä syntyi mielikuva, että tämä on ainoa vaihtoehto. Omakotitalon rakentajalla on tarjolla ainakin kymmenkunta vakavasti otettavaa lämmitysvaihtoehtoa. Parhaan valinnan teko on osin arvaamista, sillä kukaan ei tiedä energian hintoja vuosikymmenten päähän tulevaisuuteen.

Mäntsäläläinen Aku Eronen aikoo rakentaa pientalon Myrskylään, mistä löytyi upea tontti. Paikkakunnan sijaintikin on Akun ja puolisonsa Soile Niittymäen mielestä hyvä. Pariskunnalla on monta visaista kysymystä edessään. Esimerkiksi lämmitystavan valinta vaatii paljon vertailua.

Lämmittämiseen liittyvät ympäristöseikat ja helppokäyttöisyys selviävät kyselemällä. Mutta kun aletaan puhua kustannuksista, haaste kovenee oleellisesti. Kukaan ei osaa sanoa varmasti, kuinka paljon sähkön tai kaukolämmön hinta harppaa siinä ajassa.

Energiavaihtoehtojen hinnoilla on kuitenkin oleellinen merkitys lämmitystapojen kustannusvertailussa. Yli puolet pientalorakentajista valitsee maalämmön, joka tuottaa halpaa energiaa. Mutta investointikustannukset ovat maalämmössä isot. Sähkölämmön saisi murto-osalla maalämmön hinnasta.

Rakentaja voi hakea apua valintaansa valtion asiantuntijayritys Motivan laskurista. Laskuriin syötetään oman rakennushankkeen perustiedot, kuten neliöt, huonekorkeus, eristyksen taso ja tuleva asukasmäärä.

Laskuri raksuttaa kustannukset eri vaihtoehdoille. Teimme Aku Eroselle Motivan laskurilla vertailun neljän lämmitystavan välillä. Isot investoinnit maalämpöön tarkoittavat todellakin halpaa energiaa. Ja sama toisin päin: Patterisähkölämmitys on halpa hankkia, mutta se aiheuttaa kalleimmat vuosikulut. Maalämmittäjä saisi vuosittain lämmitysenergian euroa halvemmalla sähkölämmittäjään verrattuna. Mutta maalämmön hankinta olisi 14 euroa kalliimpi!

Käytimme monessa kohtaa Motivan laskurin oletusarvoja. Laskelma on siksi suuntaa antava. Esimerkiksi maalämpöpumpun hyötykerroin on laskelmassa kolme. Maalämpökauppiaiden mukaan nykypumpuilla voidaan päästää parempiinkin hyötykertoimiin, jolloin maalämmön energialasku olisi pienempi kuin taulukon euroa.

Laskurilla voi katsastaa kuluja myös pitkälle tulevaisuuteen. Tässä vaiheessa laskuri tyrkyttää oletusarvoisesti energian hinnan nousuksi kymmenen viimeisen vuoden keskiarvoja. Mutta ei kukaan voi taata, että hintaravi jatkuu samanlaisena. Teimme Aku Eroselle laskelman 20 vuodeksi maltillisella oletukselle, että jokaisen energiamuodon hinnannousu on kolme prosenttia vuodessa. Kun ynnätään hankintahinnat ja energialaskut, maalämpö on halvin vaihtoehto.

Ei tämä tietenkään ole ainoa totuus asiasta. Huoltokuluja ei ole laskelmissa mukana, eikä Motivan laskurista löydy niistä tietoa. Toisaalta pitkän ajan kulut olisi voitu ynnätä vaikka 30 vuodelle. Tai niin, että korot olisi otettu huomioon, mikä on myös mahdollista Motivan laskurissa. Joidenkin maalämpökauppiaiden mielestä myös talon arvon kohoaminen pitäisi ottaa huomioon euroja ynnätessä.

Kustannusvertailun teko lämmitystapojen välillä on siis osin makuasia. Maalämpö on uudisrakentajien suosikki, mutta asennuksen kanssa ei aina kannata pitää kiirettä. Jälkiasennus valmiiseen taloon voi tuottaa omakotiasujalle ison verohyödyn.

Lämmitysratkaisun lykkääminen mahdollistaa myös sen, että esimerkiksi lämpöpumpun kannattavuuden voi laskea todellisen kulutuksen mukaan. Vantaalaisen Mika Raution uusi neliöinen normaalieristeinen omakotitalo on niin iso, että maalämpöä voisi pitää päivänselvänä valintana.

Maalämmön tuomat energiasäästöt kun tuppaavat korostumaan isossa talossa. Idea oli, että maalämmön jälkiasennus mahdollistaisi kotitaloustyön verovähennykset , joita ei rakentamisvaiheessa saa. Niinpä talossa asuttiin aluksi sähkölämmityksen varassa. Kotitaloustyön verovähennykseen pääsee käsiksi vasta, kun uudisrakentamisen lopputarkastuksista on kulunut kaksi vuotta. Mutta jälkiasentajan veroetu on maalämpöurakassa mahtava, jopa useita tuhansia euroja.

Suurin verovähennys on nyt 2 euroa per henkilö ja 4 euroa per kaksi puolisoa vuodessa, jos työn osuus maalämpöurakassa kasvaa riittävän suureksi. Summat vähennetään suoraan veroista.

Maalämmön tai muun lämmitysratkaisun jälkiasennus voi aiheuttaa lisäkuluja, mutta niitä voi minimoida asian huomioimisella rakennusvaiheessa. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kallioreiän paikka ja maalämpöpumpun vaatima tila mietitään jo rakentamisvaiheessa. Maalämmön tai muun lämmitysratkaisun jälkiasennuksessa on Mika Raution mielestä sekin etu, että valinnan kannattavuutta voi arvioida todellisen energiankulutuksen valossa.

Mitä suurempi on lämmitystarve, sitä suurempia euromääräisiä säästöjä esimerkiksi maalämpö tuottaa. Kun luvusta vähentää kotitaloussähkön ja lisää runsaan puunkäytön tuoman energian, voi arvioida karkeasti, että talo tarvitsi tilojen ja veden lämmitykseen n. Se on huimasti vähemmän, kuin mitä rakennusluvan liitteessä oli arvioitu.

Valtion asiantuntijayritys Motivankin laskuri tarjoaa samankokoiseen taloon samalle henkilömäärällä kilowattitunnin lämmityskulutusta. Olen törmännyt siellä muihinkin blogin pitäjiin, jotka ovat ihmetelleet samaa asiaa, kun uuden talon energiankulutus on jäänyt ennustetusta. Raution talossa niukkaa sähkölaskua selittää mm. Myös vedenkulutus on saatu taloudellisiin lukemiin. Muutoin perhe on melko tavanomainen sähkön kuluttaja, arvioi Rautio.

Tilanne ei tietenkään ole sama kaikissa kodeissa, kun asumistavat vaihtelevat ja talotkin ovat yksilöitä. Yksi asia on kuitenkin selvää: Jos arvio uuden talon energiankulutuksesta pettää, niin samalla myös kannattavuuslaskelmat eri lämmitysmuotojen välillä voivat heittää härän pyllyä.

Yleensä maalämpökauppiaat lupailevat, että Raution neliöisen talon kaltaisissa isoissa kohteissa maalämpö tuo ainakin parin tuhannen euron vuosisäästöt sähkölämmitykseen verrattuna. Sellaisia lukuja Rautiollekin esitettiin ennen rakentamista. Nyt hän arvioi todellisen kulutuksen perusteella, että maalämmön säästöt jäisivät tuhannen euron tuntumaan nykyisillä sähkönhinnoilla.

Action-kameroita markkinoidaan tallentamaan vauhdikkaita hetkiä erityisesti liikkuvissa lajeissa. Full HD action-kameroista joutuu helposti pulittamaan useamman satasen. Kolmen kovan testissä selvisi, että halpiskameroillakin saa riittävän hyvää jälkeä. Testiin valittiin tunnetuimman action-kamerabrändin GoPron perusmalli Hero , jonka saa alle sadalla viidelläkympillä.

Sille haastajiksi valittiin edullisemmat, reilusti alle satasen maksavat Denver ja König , joita myydään esimerkiksi autotarvike- ja rautakaupoissa. Vaikka jälkimmäiset muistuttavat toisiaan häkellyttävän paljon, erojakin löytyi. Kameroissa arvioitiin niiden helppokäyttöisyyttä, käytännöllisyyttä ja kuvanlaatua keskittyen videokuvaukseen. He hyppivät, loikkivat, juoksevat ja kiipeilevät esteiden yli harrastuksenaan ja myös työnään Helsingin Parkour Akatemiassa.

Esteet eivät ole pelkästään niitä muureja ja kaiteita, joita kaupungilla tulee vastaan, vaan myös hankaluuksia mitä elämässä saattaa tulla vastaan, niin niihin oppii suhtautumaan vähän eri tavalla, Juho luonnehti lajia ja sen pohjana olevaa filosofiaa.

Parkourissa käytetään paljon käsiä, joten action-kamera päätyi usein testaajan suuhun joko sellaisenaan tai suojakotelossa, jolloin pidikkeen sai hampaiden väliin. Näin kamera ja kuva pysyivät riittävän vakaina. Jere tosin sai myös käteensä vankan pyssyotteen Denverin ja Königin mukana tulleesta pyöräkiinnikkeestä. Denverin ja Königin kypäräkiinnikkeet sen sijaan eivät palvelleet parkour-miesten tarpeita. Remmit olivat liian lyhyitä ja heppoisia pääpannaksi.

GoProssa ei lisäkiinnikkeitä ollutkaan. Mutta siihen on mahdollista ostaa lisävarusteena esimerkiksi pääpanta ja valjaat. Mutta niistä saa pulittaa useita kymppejä. Testaajat olivat yhtä mieltä siitä, että GoPron kuvanlaatu päihitti edullisemmat haastajansa. Kamera oli myös helppo ottaa käyttöön ja sen valmistusmateriaali tuntui laadukkaimmalta.

Jere ja Petteri rankkasivatkin sen ykköseksi. Juhon suosikki oli kuitenkin Denver. Huomattavasti GoProta edullisempana se tarjosi kilpailukykyisen vaihtoehdon kuvanlaadun suhteen. Kuvanlaadussa oli se suurin ero Königiin verrattuna. Kun parkour-kuvaa miettii, niin Denverin kuvasta sai paremmin selvää, Juho perusteli.

..

Videos xvideos porno de tetas grandes gordas folladas por el culo videos de putas squirt xxx en español maduras kamasutra porno fetiche de sexo rubias videos porno x peludas lesbianas videos sexo gratis porno tetona natural tias buenas xxx arabes videos porno de embarazadas desnudas los mejores videos pornos de porno gratis anal anal videos masajes xxx tetas naturales videos hd pornografía gratis tetas naturales follando chocho mojado xxx gratis mujeres pilladas desnudas videos anal vidios de porno anal videos porno suave porno masajes gordas peludas chicos guapos desnudos polla madre hentai3d video porno frances videos gratis maduras gratis anime porn videos xxx videosporno maduras videos orgias de gordas negras maduras videos gordas masage porno pollas grandes pollas grandes follando videos español gratis melani rios juegos porno hd las mejores vídeos porno lesbico casero maduras cachondas tias buenas videos sexo abuelas chicas lesvianas videos porno grati milf mamada maduras xxx videos amateurs follando chicas buenas desnudas follando porno de maduras mamadas porno gratis en español putas follando videos culonas videos porno trio con pene travestis muy grandes videos porno doble penetracion anal videos porno en publico videos ver video porno videos porno de hentai porno en castellano follandose casting porno pelirrojas desnudas videos de lesbianas pelis x masajes maduras foyando porno maduro español sexo anal videos de fiesta porno de tetonas porno de lesbianas videos pornos sexo con pezones enormes videos gratis video porno lesbico forzada xxx intercambio de gordas maduras sex porn videos gratis de maduras follando follando latinas xxx seso duro mamas cachondas follando con gorditas xxx xxx negros porno zorras peludas vídeos eróticos tetas grande trios videos maduras hannah montada videos sadomaso video porno gratis putas espanolas viejas tetonas follando latinas xxx amater follando videos gratis hentai video gratis lesbico maduras gratis maduras porni español hd videos porno xxx follar playa brutal lesbianas chicas porn porno gratis lesbianas maduras amateur xexo gratis cumlouder porno x masajes porno culonas gratis tetas de travestis follando tetas muy peludas descargar videos folladas de trios xxx viejas folladas por el coño sexo xxx cumlouder español porno lesbicos vidios pormo porno xxx lesbianas chicas negras sasha grey follan bisexual español de maduras video bdsm videos porno de travestis follando parejas vaginas peludas follando coños preciosos videoporno gratis maduras pelicula porno porno gratis porno gratiss mujeres putas gordas follando videos manga porn pros videos porno cratis porno gratis de travestis en la despedida de maduras negras xxx videos actrices porno sexo video porno hd maduras peludas tetas grandes eyaculaciones femeninas ver videos xxx porno madurita videos porno espanol videos poro gratis porno gratis chupa pollas xxx pies video maduras gratis de trios amater follando videos lesbianas putas chica porno web cam xxx gratuitos porno latinas follandose muy gordas vedios de polla gordas videos de mujeres haciendo sexo suave primera vez sexo arabe video de camara oculta xxx viejos videos porno eapañol videos porno gratis chochos rubios bideos de lesbianas amateur xxx videoporn casting porno negros follando putas porno gratis x videos de maduras sexo duro sexo con maduras follar con virgenes videos hd follando madre e hija sexo gratis masturbacion femenina asiaticas travestis gratis chicas sexo peludo es.

con tetas muy guarras modelos rubias 19 videos xxx free videos hentai xxx maduros xxx gratuitos alexia texas follando vídeos porn porno en grupo rubias vanesa romero porn porno tetonas manga gratis españoles porno sexo anal brutal español vidios gratis follando vifeos porno maduras. con medias porno milf vids videos gratis maduritas x videos porno gratis viejas gordas y hija xxx porno africanas lesbico gratis estrellas porno peludas vídeos follando follando vídeos de sexo caliente enfermeras lesbianas sexso xxx vidios porno maduras viejas sexoxxx video tetona masturbandose porno modelos porno maduras pollas porno gordas sexo con porno mujer xxx gratis mujeres maduras jodiendo follando tetonas maduras.

: Ilmainen virustarkistus homoseksuaaliseen isot meis kuvat

Sexi homo kuvat ruskea valkovuoto raskaus Syynä oli ilmeisesti vanhoilliseen Irakiin sopimaton ulkonäkö: Nykyään on kuitenkin myös yrityksiä, jotka välittävät tavallisten ihmisten myöntämiä lainarahoja lainanottajille. Siksi miehet istuvat nyt Kiasman kahvilan pöydässä ja kertovat elämästään seksuaalivähemmistöön kuuluvana Irakissa. Lainan kokonaiskustannuksia laskurit eivät kuitenkaan aina ilmoita. Huoltokuluja ei ole laskelmissa mukana, eikä Motivan laskurista löydy niistä tietoa. Älä salli sijaintia Salli sijainti.
Sexwork lahti paljasta homoseksuaaliseen kalua Myös Facebook connect ja Google Analytics keräävät nettisivujen vierailuista monenlaista tilastotietoa. Esimerkiksi kaapattujen tietokoneiden avulla lähetetty roskaposti vaatii aina ihmisen tekemää arviointia. Löytämieni, tällä hetkellä Suomessa toimivien vertaislainafirmojen todelliset vuosikorot eivät ainakaan heidän antamissaan esimerkeissä ylitä 50 prosenttia. Laskuri raksuttaa kustannukset eri vaihtoehdoille. Hänen mukaansa Hangon kaupunki seuraa tilannetta ja valvontaviranomaisten kantaa. Pahvisia muuttolaatikoita tarvitaan, kun muuttolaatikoita ei ole kiire purkaa tai kun muuttaja tietää varastoivansa osan tavarasta.
Hyviä homoseksuaaliseen pornovideoita karvanen kalu Remmit olivat liian lyhyitä ja heppoisia pääpannaksi. Pelkästään näille ei voi perustaa hyvää vegaaniruokavaliota. DHL tarjosi tekstiviestillä mahdollisuutta, että se tekee tullauksen asiakkaan puolesta parinkympin maksua vastaan. Recticelilllä on myös Belgiassa oma laboratorio, jossa tutkitaan polyuretaania ja sen ominaisuuksia. Recticel on Suomen ainoa vaahtomuovitehdas.
Nuori mies ihastui tölkissä myytävään Rainbow Colaan. Ja toisaalta joku täysheteroksi itsensä tunteva, joka tuntee länsimaista kulttuuria paremmin voi hyvinkin sujuvasti rakentaa itselleen väliaikaisen homoidentiteetin varman turvapaikan toivossa. He hyppivät, loikkivat, juoksevat ja kiipeilevät esteiden yli harrastuksenaan ja myös työnään Helsingin Parkour Akatemiassa. Ohjeistuksen laatinut BBC Trust mainitsi esimerkkinä ilmastonmuutoksen, jonka kieltäjät ovat tutkimuskentän marginaalissa, mutta saivat silti suhteettoman paljon aikaa ruudussa ja radioaalloilla. Yksi asia on kuitenkin selvää: Yllättävän monet Suomessa myytävät runkopatjat kootaan Suomessa, mutta useat komponenteista tulevat ulkomailta.

Ilmainen virustarkistus homoseksuaaliseen isot meis kuvat

Ilmainen virustarkistus homoseksuaaliseen isot meis kuvat